perjantai 20. syyskuuta 2019

Ruokaviikko (viikon ruokalistat) ja muutamia juttuja

Hei vaan sinulle Perjantaihin.

Viikonloppu olisi taas käsillä. Minä aloitin sen sillä että siivosin viikkosiivouksen loppuun, jonka eilen aloitin. Leivoin keksejä ilahduttamaan lapsia (itseäni), lapsia =)  Nam. hyviä ne on äidinkin suuhun, eikä mieskään valitellut kuin maistoi yhden, muutaman tuossa maistelin itsekkin menemään =)

Olen koko viikon haaveillut leipovani keksipurkkiin keksejä. Nyt siis vasta kerkisin leipasemaan niitä. Mies tuossa ehdotti että meidän herkusuu teinin vuoksi voisi kirjoittaa keksipurkkiin jollain salakielellä jotain että ei niin houkuttaisi (Teinimme on sellainen herkkusuu että en ole toista nähnyt, keksit, pullat, kakut kaikki maistuu karkeista puhumattakaan) Aina on vierasvarat tyhjinä =) Nyt vasta kerkisin kun minulla on ollut niin kamalasti kaikkea tekemistä. Se bujoilu ja kaikki, se on muuten mukaansa tempaavaa hommaa =)

Viikonkuulumisia;
Tällä viikolla on satanut, Eskari on ulkoillut siitä huolimatta kamalasti, kun hänen reviiri alkaa selvästi laajenemaan ja kaverisuhteet alkavat tulla kuvioihin, on mennyt nyt kavereiden kanssa pitkin viikkoa puistossa, kaverilla, ulkona kavereiden kanssa meidän tai kavereiden pihassa. Jännää aikaa seurata äitinä kun oma lapsi alkaa muodostamaan kaverisuhteita aivan toisella lailla kuin aikaisemmin.

Minulle tuli viikolla mieleen Hectorin kappale "mulla ei oo rahaa" ja lauloin sitä jonkin verran, ei mennyt kauaakaan kuin vauva nappasi nauhurin lailla sanat ja nyt tuon tuosta kuuluu laulua " ei ahaa" tunteella laulaakin =) ei ole hänelläkään rahaa =)

Kiitos muuten kun luet, minua on suunnattomasti ilahduttanut se että aika usea on löytänyt blogiini ja lueskelee juttujani, se on todella mukavaa. Kiitos sinulle <3 arvostan.

Ruokalistat menneelle viikolle:

Maanantaina postasinkin kauppakassista kuvan ja hinnan paljonko per ateria maksoi. Nyt on vuorossa mitä olin suunnitellut ja mitä teinkin suunnitelmien mukaisesti kauppakassin sisällöstä.

Perunarieskaa
Maanantai:
AP: Keitetty muna, ruisleipä, kinkku
L: Kasvissosekeitto, peltileipä
VP: Peltileipä, juusto, tomaatti, kaakao
IR: Possukastike, perunat, salaatti
IP: Perunarieskat, tuorejuusto, salaatti, kinkku

Tonnikalamureke ja lisukkeet
Tiistai:
AP: Ruishiutalepuuro, hedelmä
L: Possukastike, paistetut perunat, salaatti
VP: Pulla, kaakao,paprika
IR: Tonnikalamureke, tilliperunat, kermaviilikastike, vihannekset
IP:Banaanirahka

Pullaa leivoin 1l taikinan, tuli aika tavalla
Keskiviikko:
AP: Maissihiutaleet, hedelmä
L:Tonnikalamureke, tilliperunat, salaatti
VP: Banaanirahka, sämpylä, juusto, kurkku
IR: Juustoinen Tomaattipasta, salaatti
IP: Sämpylä, kananmuna, salaatti

Torstai:
AP: Kaurapuuro, tuorepala, hedelmä
L: Juustoinen tomaattipasta pannulla paistettuna, salaatti
VP: Jugurtti, leipä, kinkku
Juustoinen tomaattipasta
IR: Jauheliha-riisivuoka, salaatti
IP: Vatkattu aprikoosipuuro, ruisleipä, kasvikset
Riisi-Jauhelihavuoka

Perjantai:
AP: Jugurtti, mysli, hedelmä
L: Pannulla käytetty riisi-Jauhelihavuoka, salaatti
VP: Vatkattu aprikoosipuuro, näkkileipä, vihannespala ja kinkku
IR: Broilerpyörykät, perunat, currykastike ja salaatti


Lauantai: Kreikkalainen makaroonilaatikko
Hapanjuurileipää
Sunnuntai: Kalakeitto, ruisleipä

 Sämpylät herkullisemmin:
5dlvettä
3dl kaurahiutaleita
1 dl kauraleseitä
1 pss kuivahiivaa
Pellavansiemeniä
Vehnäjauhoja 
liraus öljyä

Sämpylöitä herkullisemmin
Tehdään taikinakunnolla vaivaten, taikina saa jäädä löysäksi. Annetaan kohota, leivotaan sämpylöiksi
Paistetaan 225 n 20 minuuttia

 Tässäpä tämä postaus, toivottavasti sinulle löytyy kivoja vinkkejä, mukavaa viikonloppua ja hyvää herkuttelupäivää, jos sellaista on tapana sinulla viettää =)
Keksit keksipurkkiin, pari peltiä





 




keskiviikko 18. syyskuuta 2019

Miksi minä en tiennyt tästä?! Tiesitkös sinä?

Hei vaan sinulle keskelle viikkoa!

Tulin vaan kesken ruuanlaiton piipahtamaan ja kertomaan sinulle tästä.

Tiesitkös sinä tästä?
Siis kuinka olen voinut olla näin ummikkona, kuinka en ollut kuullut tästä tai miksi en ollut keksinyt itse tämmöistä? Aivan loistava idea ja minä joka rakastan kaikkia listoja, muistiinpanoja, kalentereita, vihkoja ja lippuja sekä lappuja!

Bujo, tästä kirjoitti tällä viikolla, eilen tarkkaan ottaen Kalenterimania postauksen ja minä sain tästä aivan älyttömän kimmokkeen, hetken googlettelin ja nyt minulla on jo oma Bujo askarreltuna ruokaviikko sivuineen päivineen jne. voi että miten tuntuu hauskalle idealle että voi itse tehdä juuri sellaisen kalenterin kuin itse haluaa. Koristella ja liimailla tarroja ja ja ja...

Eli sinulle jos et lukenut tuota postausta niin Bujo (toivottavasti menee termit oikein) on erillainen käsitys kalenterista, niin että aika ei hallitse sinua vaan sinä aikaa ja sinä voit itse päättää millaisen kalenterin itsellesi tarvitset ja mihin sinulla on arjessasi aikaa laittaa niin sinne voit panostaa =) Aivan kunnon fiiliksissä täällä =) Suosittelen ottamaan selvää asiasta, minulla ei ole minkäänlaista kaupallista yhteistyötä mihinkään ei vihkofirmoille, ei Kalenterimanialle ei Ajastolle ei mihinkään, eli ihan vaan hehkutan "ahaa"- elämystäni sinunkin syksyiseen päivään.

Hauskaa pikkulauantaita, minä lähden kohta syömään ja kirjastoon palauttamaan ja ottamaan uusia kirjoja matkaan. Mukavaa loppuviikkoa sinulle =) Palautetta saa antaa

maanantai 16. syyskuuta 2019

Kauppakassi, paljonko maksoi viikon ruuat?

Hei vaan sinulle maanantai päivään.

Yleistä höpinää viikonlopun kulusta ja maanataista
Maanantai, arki ja syksy. Mutta myös kauppapäivä =) Se on aina hauskaa se =) vaikka ulkona tulee taivaantäydeltä vettä ei se mitään, keksitään sisällä sitten tekemistä. Me teimme eilen koko perheen voimin sormiväreillä käsistä taulun, äidin ja iskän kädet keskellä ja lasten sivuilla. Oli haastavaa vauvan kanssa, joka olisi halunnut syödä värit ja kädenkuvasta tuli hieman toisenlainen kuin meidän muiden, mutta ei se mitään. Se oli silti hauskaa. Ja saimme ikuistettua muiston.

Leivoimme myös teinin kanssa sämpylöitä ja eskarin kanssa pelasimme choco peliä. Hävisin molemmat pelit... toisen aivan turhan tappiollisesti =( sitten katselimme telkkaria milloin milläkin kokoonapanolla. Lauantaina kävimme päiväsaunassa, se on joskus hauskaa kun pääseekin jo ihan aamupäivästä saunan lämpöön =)

Kauppakassin sisältö olisi tässä:

Kauppaostokset maksoivat ruuan osalta 103,76 euroa viidelle hengelle maanantaista sunnuntaihin (ja maanantain lounas seuraavalle viikolle sekä aamupala ensi maanantaille myös). Eli viikoksi, koska aina on maanantaista maanataihin ostot. Viikonloppuisin haemme viikonloppuherkut, mutta niistä ei tarvitse sen enempiä mainita, kun on ihan ekstraherkut vaan, jotka eivät ruokalistoihin vaikuta millään tapaa.

Jos joku ei vielä tiennyt, niin käymme kerran viikossa kaupassa ja se on maanatai. Nyt ateriat maksavat 0,59e/pää per ateria.Kaikista edullisin tähän mennessä. Laskennassa on ilmaa, koska eihän meillä mene koko puurohiutalepaketti viikossa tai kaakao paketti, mutta otan sen huomioon sen viikon budjetissa, jossa sen ostamme, näin kiertokulku ei haittaa budjetissa....

Nuo ruskeat säkit sisältää perunoita. Niitä on semmoiset viitisen kiloa.

Ruokaviikkopostauksesta ja vähän paljastusta
Kirjoittelen taas loppuviikosta ruokaviikko-postauksen, jossa on ruokalista aamu-väli- ja iltapaloineen tälle viikolle näistä kuvassa olevista aineksista. Ainakin haudutettu possunlihakastike, broilerpyörykät ja joksikin iltapalaksi vatkattu aprikoosipuuro on tiedossa ja paljon paljon muuta hyvää syömistä. Tule kurkkaamaan loppuviikosta ruokalistat.

Kiitos kun luit, jakaa saa ja tervetuloa uudelleen. Loppuviikosta selviää mitä sain näistä aikaan.

lauantai 14. syyskuuta 2019

Vauvakuumetta ja kaikenlaisia perheunelmia

Hei vaan sinulle lauantai iltapäivään!

Vauvakuumeilua
Siis aivan yhtäkkiä se iski, kuin salama kirkkaalta taivaalta, pieni käärö mille se tuoksuu, mille sen poski silittäessä tuntuu, mille tuhina kuulostaa, kun vauva nukkuu, entä kun se on siinä sinun kainalossa kapalossa rinnalla? MITÄH, minullahan on vielä ihan vauvaksi sanottava lapsi, pieni alle vuoden ikäinen vauva-taapero neiti jota imetän vielä, joka juuri on alkanut nukkumaan kokonaisia öitään, ja nekin niin kun minä nukun olohuneessa, pois omasta sängystäni... Imetyshormoonit vai mitkä?!

Vaikka seitsemän lasta
Mikä naisen sisään rakennettu juttu tämä oikein on? Tai jos ei kaikkien naisten niin ainakin minun sisään rakennettu, olen miettinyt kun aina sanon, että ottaisin vaikka seitsemän lasta, jos vaan saisin. Olisiko niin että minulla ei ole sitä "nyt kyllä lapsiluku on täynnä" mittaa, vai miten minulla nyt jo näin pian kolmannen lapsen saamisesta alkaa tämmöinen "perheemme ei ole vielä kokonainen, minusta tuntuu" ajattelu. Olen äärettömän lapsirakas ja minä en sillein stressaa valvottuja öitä, en flunssaa en kiukku itku potku raivareita, olen vaan että juuh, se on elämää se =) tottakai minäkin olen välillä väsynyt, välillä niin kovinkin väsynyt mutta jotenkin ajattelen sen kuuluvan asiaan silloin kun on lapsia ja jotenkin se että on lapsia menee sen väsymyksen edelle...

Oma aika, yhteinen aika
Meidän lapset ei ole paljoakaan vuoden aikana hoidossa, pieni vauva taapero ei ole ollut vielä kertaakaan, no eihän hän ole vielä vuottakaan... ensi kuussa täyttää vuoden =) Mutta meillä on miehen kanssa tapana ottaa yhteistä aikaa siellä arjen keskellä kun lapset on nukkumassa, kun ne on tyytyväisenä leikkimässä, kun kokataan, kun saunotaan, kun ollaan ruokapöydässä jne...Onhan välillä varmaan oma aika kultaakin kalliimpaa ja olisi kiva joskus olla varmasti ihan kahdenkin, mutta jotenkin sekin kuuluu asiaan, että jos on lapsia niin ne pyörii siinä kokoajan =)

Jatkan vielä tuosta vauvakuumeesta sen verran, että sanoin miehellenikin jo että antaa minun vaan kuumeilla rauhassa että ei tarvitse asialle tehdä konkreettisesti mitään, kun hän katsoi minua epäuskoisena kun sanoin että kyllä minä vielä lisää lapsia haluaisin ja että minulle on tullut vauvakuumeilua =) Hän oli sen näköinen, että "mistä ihmeestä näitä ideoita tulee... jos olen hiljaa, ehkä tämä aihe menee pois" =)  Vitsi vitsi.

 Mutta siis ei ole meille nyt vauvoja suunnitteilla, koirallemme tosin kyllä on pentusuunnitelmia, seuraavaksi alkaviin juoksuihin, meille ihmisille ei, nautitaan nyt näistä kolmesta lapsesta ja syksystä ja katsotaan asioita sitten myöhemmin vaikka uudestaan tältä osin. Ai että kun olisi ihanaa taas odottaa vauvaa sen pallomasun kanssa=) Haaveita on hyvä olla olemassa.

Mukavaa syksyä sinulle ja jos haaveilet vauvasta niin kovasti plussatuulia =)

perjantai 13. syyskuuta 2019

Ruokaviikko 0,63e/ateria ja TÄYDELLINEN Jauhelihapaistos

Hei vaan!

Menneestä viikosta
Tällä viikolla siis oli hävikkiviikon viettoa, koitin olla entistä tarkempi hävikin osalta, että tulisi hyödynnettyä kaikki mahdollinen. Teinkin useaan otteeseen Kaurapuurosämpylöitä, Kaurapuurorieskaa ja sitä eilen postaamaani peltileipää piimästä.

TÄYDELLINEN jauhelihapaistos
Tällä viikolla emme käyneet kirjastossa, mutta satuna olemme lukeneet Ristoräppääjää, siinä on myös monta satua, niin siinä on viikko mennyt sen kanssa. Ihan viihdyttävää luettavaa. Aloitin kutomaan villasukkia kun niin innostuin kun muutamia blogipostauksia on ollut menneellä viikolla villasukista, ilman varsia tai varsien kanssa.

Haluan jakaa teille myös ihan täydellisen jauhelihapaistoksen ohjeen, laitan ohjeen alle. Se on siis niin niin hyvää että meillä hyvä että jäi seuraavalle lounaalle annoksia, kun kaikki vauvaa myöden veteli menemään tätä ruokaa. Pöydässä oli aivan hiljaista, tasainen mussutus ja "vähän hyvää""tämä on hyvää" kuului välillä  =)

Palanen piirakkaa, oli hyvää =)
Tällä viikolla saimme osan naapurin pihan sadosta, kun saimme ison kupillisen luumuja, joista tein osasta luumu-marenkipiirasta, osan keitän varmaan hilloksi tai jotakin, en vielä ihan varma ole mitä keksisin, olen hyvin inspiroitunut kuitenkin noista kauniista luonnon antimista.

Aa ja taapero vauva otti ensimmäiset askeleet ilman tukea tällä viikolla <3

Ruokaviikko 0,63e/annos per pää (tippui vielä, koska yksi ruoka jäi väliin)

Pinaattiletut ja kinkku-juustosalaatti
Maanantai:
AP: Kaurapuuro, mehu, hedelmä
L: Pinaattiletut, kinkku-juustosalaatti
VP: Hedelmäjugurtti, ruisleipä, juusto, omena/Banaani
IR: Spagettivuoka, salaatti
IP: Teeleivät, juusto, paprika, kaakao

Tiistai
AP: Kaura-ruispuuro, tuoremehu
L: Spagettivuoka, salaatti
VP: Mansikkakiisseli, sämpylät, porkkana, paprika
IR: Thaimaalainen kanakeitto, sämpylät
IP: Sämpylät, tuorejuusto, hedelmäjugurtti, kinkku

Thaimaalainen kanakeitto.nam
Keskiviikko:
AP: Maissihiutaleet,hillo, ruisleipä, kinkku, tomaatti
L: Kanakeitto, tuore leipä
VP: Banaani, sämpylät, porkkana
IR; KANAKEITTO (Keitin niin ison kattilallisen keittoa)
IP: Mansikkakiisseli, sämpylät, kinkku, tomaatti/kurkku

Luumu-marenkipiirakka
Torstai:
AP: Puuro, ruisleipä, hedelmä
L: Olimme toisaalla, emme kerinneet syömään kanakeittoa =)
VP: Sämpylät, juusto, kurkku, kananmuna
IR: Täydellinen jauhelihapaistos, riisi, he-ma-pa, ja salaatti
IP: Luumu-marenkin torttu, puurorieska, juusto, kinkku

Perjantai
AP: Maissihiutaleet, rieska, juusto 
L: Jauhelihapaistos,riisi ja salaatti
VP: Luumu-Marenki torttu, sämpylä, kinkku
IR: Makkarakastike ja perunat, salaatti
IP: Ananasrahka, sämpylät, juusto,tomaatti

Tässä lautasellinen täydellisyyttä
Lauantai: kanankoivet riisi-kasvispedillä
Sunnuntai: Kasvissosekeitto ja sämpylät

TÄYDELLINEN JAUHELIHAPAISTOS

Tähän olen joskus jostain saanut ohjeen jostakin netin syövereistä, olisiko ollut Meksikolainen jauhelihapaistos alunperin, mutta olen muokannut tätä omiin tarpeisiin aika rankalla kädellä ja valmistus on hieman erillainen kuin alkuperäisessä ohjeessa myöskin.

400g-500g jauhelihaa
1 pss Tacomaustetta
1 purjo
1 sipuli
3 valkosipulin kynttä
1 kesäkurpitsa
1 prk tomaattimurskaa
1 pkt tuorejuustoa
reilu kourallinen persiljaa
ripaus suolaa
pari kierrosta mustapippuria myllystä
1 pss cheddarjuustoraastetta

Päälle uunista oton jälkeen: Reilusti persiljaa silputtuna
Lisäksi: Riisiä (Basmati tai Jasmiini riisi olisi varmaan parhaat, itse käytin pitkäjyväistä ja hyvin upposi senkin kanssa)


OHJE:
paistetaan jauhelihaa isossa paistinpannussa, lisätään tacomauste, lisätään pieneksi leikatut kasvikset, sipulit, valkosipulit, käännellään hetki, laitetaan 1 dl vettä ja tomaattimurska, laitetaan tuorejuusto sekaan käännellään kaikki sekaisin, laitetaan hella 2-3:lle, annetaan hautua, laitetaan persiljaa mukaan ja haudutellaan kolmisenkymmentä minuuttia.

Laitetaan uuni 225c, laitetaan kastike voideltuun uuni vuokaan cheddarjuustoraaste päälle, uuniin n. 20-25 min, otetaan uunista, laitetaan pinnalle persilja ja annetaan vetäytyä vielä n. 15 min. Tarjotaan riisin ja salattin kanssa
Juureen leivottuja sämpylöitä

torstai 12. syyskuuta 2019

Hävikkileipää helposti ja maukkaasti

Hei vaan.

Nyt kannan oman korteni kekoon hävikkiviikon reseptiikkaan. Meillä harrastetaan normaalistikkin hävikin hyötykäyttöä mutta nyt kun tämä on teemaviikko niin vietetään semmoista. Kivaa :) meillä oli piimää kaapissa jonka päiväys oli edellisen päivän. Muutamia kaappiin jääneitä siemeniä oli myös jäänyt pörräämää  ja ne päätin upottaa leipään.Auringonkukan siemenet sain loppumaan kokonaan. Ohrahiutaleiden huomaan jäävän kaappiin joten niitäkin hyödynsin.. sinä voit käyttää mitä sinun kaapista löytyy mutta tämä leipä oli ihan perhanan hyvää!
Leipää kaapin aineksista

Hävikkileipä:
5dl piimää
1pss kuivahiivaa
1tl suolaa
1dl ruisjauhoja
2 dl ohrahiutaleita
Sämpyläjauhoja ehkä 3dl
Loraus öljyä
Auringonkukansiemeniä
Pellavansiemeniä
Pinnalle: seesaminsiemeniä

Sekoita kaikki aineet yhteen. Lisää sämpyläjauhoja niin että taikina alkaa muodostua mutta jää löysäksi. Levitä pellille levyksi.  leikkaa ruudukko. Ripota pinnalle siemeniä. Anna kohota liinan alla ja paista keskitasolla 225c n.25-30 min.


tiistai 10. syyskuuta 2019

Elämää ADHD(n) äitinä

Hei vaan sinulle.

Yhä useammat saavat sen diagnoosin. Add tai adhd. Johtuuko se siitä että osataan tutkia paremmin vai voiko joukko erinäisiä asioita olla lyhykäisyydessään adhd... En tiedä mutta sen tiedän että meillä asuu yksi (kaksi) adhd ominaisuuden omaavaa henkilöä. Teinimme ja minä joista jälkimmäinen ei ole diagnoosia hakenut mutta asian hyvin vahvasti todennut. Sanon ominaisuus Koska eihän se mikään sairaus ole.

Toisinaan hurisemme yhdessä lapsen kanssa joskus taas toinen ruokkii toisen levottomuutta jolloin pitää sanoa että nyt tarttuu levottomuus. Eihän se toista rauhoita mutta toinen sitten hurisee toisaalla. Me suhtaudumme pääsääntöisesti ominaisuuteen humoristisen positiivisesti. Se voi olla mahdollisuus ei uhka. Onhan se välillä turhauttavaa kun sanot jotakin asiaa ties monettako kertaa ja ei vaan mene perille asti mutta sellaista se on välillä. Ja tuo omia riskejään näin  teini iässä. Koitamme olla tarkkana niiden uhkien kanssa ja herkällä korvalla kuunnella kaikkea miten teinillä menee ja kenen kanssa liikkuu ja mitä touhuaa. 

Elämää ADHD:na
Elämä ennen teinin adhdn toteamista oli meillä hieman ruuhkaisaa ja ajoittain lennokastakin emmekä niin edes huomanneet sitä. Olimme tottuneet. Olihan hän eloisa lapsi ollut aina. . Koulussa meni toisinaan aika kehnosti alisuoriutumisen vuoksi. Ihmettelimme tätä koska hän on kyllä älykäs tapaus. Koe tilanteet olivat haastavia kun koko koe oli siinä kerralla edessä ja tuntui teinistä ylitsepääsemättömältä. 

Negatiivinen palaute koululta oli arkipäivää unohduksien vuoksi varsinkin alakoulu aikaan ja hankaluudesta aloittaa koulutyö tunnilla. Lapsi unohti pakata reppunsa. Muistutin. Hän unohtui tekemään muuta. Kehotin pukemaan ja pakkaamaan repun. Vaatteet jäi. Kysyin onko koulussa liikuntaa. Liikuntavaatteet mukaan. Syödäkin pitäisi. Onko hampaat harjattu. Mites kengät muistitko ne. Loppujen lopuksi lapsi lähti kouluun. Osa kirjoista jäi kotiin. Samaten linkkikortti. Tai edes takki. Joskus koko reppu. Ja seuraavana aamuna sama rumba uudelleen ja taas. Joka aamuinen juttu.
Tuolloin huolehdimme isän kanssa aamuisin ja iltapäivisin paljon teinin muistuttamis asioita. Emme ajatelleet muuta kuin että hän on perinyt minun menevän luonteen ja kaikki varmaan johtuu siitä ja siitä että lapsi ei vaan malta keskittyä joihinkin asioihin. Hän on todella hyvä käytöksinen ja sosiaalinen tapaus joka tulee ihmisten kanssa toimeen. Eli käytösongelmia tai rajattomuus ongelmia tms. meillä ei ole, todettakoon se nyt tässä kohti. 

Sitten kun asiaa alettiin tarkemmin tutkimaan niin teinimme sai hyvin korkeat pisteet adhd testeissä. Koulun puolesta useat opettajat täyttivät testin me vanhemmat täytimme ja luokanvalvoja myös. Juu-u pisteet olivat korkeat kaikki alkoi loksahtamaan paikoilleen. Samalla huomasin että ahaa... Tämä kaikki hurina ja pakkaantuva energia jota minullakin siis on, onkin ominaisuus nimeltään adhd... Se selittääkin paljon. Tarkoitan PALJON . Luulin että luonteeni on vain hieman eloisa. On varmaan osittain luonteestakin.. Mutta kyllä se adhd täältäkin löytyy
.
Oman hurinani kanssa olen oppinut elämään vuosien mittaan ja ehkä osin siitä syystä olen se mikä minä olen tänä päivänä ja saan tehtyä niin paljon kaikkea ja saan aikaiseksi asioita. Varjo puolena kyllästyn helposti ja tylsät pitkäveteiset asiat on äärettömän hankalia toteuttaa en saa niitä kovin helposti aikaan ihan kuin edessä olisi paksu ja korkea muuri jonka yli ei vaan pääse. ... Taasen hauskat ideat haluaisin toteuttaa aina just nyt heti ja mieluiten montaa asiaa samaan aikaan. ja siinä mieheni astuukin aina kuvioon ja painaa jarrua. Hän palauttaa minut aina maanpinnalle ja sanoo että nyt ei ole hyvä idea tämä. Hän tuntee minut ja osaa sanoa milloin puuttua. 16 vuotta yhteistaivalta tallattu. 

Olen oppinut tekemään mm. Listoja asioista joita minun pitää tehdä. Niin energiani ei mene muistamiseen mitä pitää tehdä ja niin kun on listattu niin tylsätkin asiat on vaan hoidettava. . Ja kun on lista josta saa ruksittua pois kun on valmista on se kamalan kannustavaa ja palkitsevaa. Samaa menetelmää käytin työelämässä. Toimistotyö on adhdlle haastavaa.

Teinimme saa nykyään tukea koulussa mm. Saa tehdä tehtäviä ja kokeita pienemmissä osissa tai pienemmissä ryhmissä jos huomaa että keskittyminen on haastavaa. Koulu on ollut ihanan ymmärtäväinen ja opettajat todella kannustavia. Positiivisen palautteen merkitys on myös huomattu koulussa ja teinimme hyvin vihreää Wilmaan kerääkin. Teini onkin nyt oppinut tunnistamaan milloin lähtee ns. Kirjoittamaan ja saanut uusia työkaluja hillitä itseään ja hurinaa tai miten sen olon saa purettua ja keskittymään paremmin meneillä olevaan. 

Kaikki muut asiaan kuuluvat avut ovat myös käytössä. Niistä on ollut meillä aivan valtava apu. Minun tai isän pitää todella harvoin enää muistutella teinin rutiineista ja tehtävistä. Hän huolehtii omat koulu jutut. On nostanut keskiarvoa todella hyvin ja koulu on taas hänelle mielekästä. Meillä diagnoosin saaminen oli lapsen kannalta äärettömän hyvä. Kaikki on mennyt nyt paljon paremmin. Kiva huomata että teinillämme on helpompi olla <3

Onko muilla millaisia kokemuksia

maanantai 9. syyskuuta 2019

Kauppakassi 0,63e/ateriat, maanantain mutinaa

Hei vaan juuri Sinulle!
Miten sinun maanantai lähti käyntiin?

Mitäpäs kaikkea meidän maanantai aamuun mahtui
Minun maanantai oli tänään jostain syystä aika tahmea. Jotenkin tuntui että Blaah, taas maanantai ja arki. Kaikki oli kamalan takkuista, en meinannut keritä itse syömään aamupalaa, kun lapsillakin oli jotenkin tahmeaa. Ei ole ollut näitä tänä syksynä muistaakseni vielä kertaakaan.

Teini ei meinannut tulla aamupuurolle muutamista kehoituksista huolimatta, Eskarilla oli miljoona asiaa kerrottavana ja varsinkin se oli pinnassa miten viime viikolla oli tullut riitaa jonkun tytön kanssa, kun se tyttö oli jo kerran saanut hänet kiinni hipaksi mutta ottikin toisen kerran kiinni niin että eskarimme kaatui ja hän hermostui siitä ja ja ja... Hyvin ajankohtaista näin aamuasiaksi ja vauvalla oli kova nälkä ja halusi kaikkia hedelmiä heti just nyt mitä kuorin tietenkin aivan liian hitaaseen tahtiin puuro oli hänestä tänään suuhunsopimatonta . Kahvi oli aivan finaalissa, sain onneksi keitettyä kahvit.

Teini meinasi unohtaa osan aamurutiineista ja häntä sai muistutella asioista. Eskari olisi katsonut vaan ohjelmia TV:stä vaikka oli jo iskä lähtöä tekemässä. No heidät saatiin kunnialla kouluun  ja eskariin ja sitten löhdettiin viikkokauppaan. Tällä viikolla hoidin sen vauvan kanssa kahdestaan.

Kokeilimme uusia kärryjä, niitä ihan tavallisia missä istutaan siinä avattavassa lasten istuimessa... Muuten hyvä mutta tyttöhän pääsi siinä kääntymään ja nappaamaan kärryistä kaikkea. Edes nalle, joka meillä oli mukana ei ollut niin kiinnostava kun kaikenmaailman salaatit, tuorejuustot ja kermat joita koitin lykkiä kärryihin sitä mukaan kun lapsi heitteli niitä pois tai laittoi niitä suuhun. No selvisimme kumminkin kunnialla, viikko ostokset hoidettu.

Kauppakassi
Kauppakassin sisältö tälle viikolle
Kauppakassin hintahan oli ruokien osalta 110,74 euroa. Tarkoittaa sitä että aterian hinta on 0,63e/pää/ateria. Aika hyvin taas mentiin. Tällä viikolla on kaikkea ihanaa ruokaa laitan taas loppuviikosta ruokalistat ruokaviikko-postauksen muodossa.

Muuta tästä päivästä
Tänään oli lounaaksi pinattilettuja, joita olikin aika kiire kaupasta tulla valmistamaan. Vauva meinasi hermostua kun ruoka tarjoiltiinkin vasta puoli kahdentoista jälkeen. Hänellä kun olisi nälkä jo aivan viimeistään klo 11.00, nyt on pyykit koneessa, postaus valmis ja sitten ei muuta kuin välipalan tekoon =) Mukavaa maanantaita sinulle ja hauskaa alkanutta viikkoa. Jos päiväsi alku oli yhtä tahmea kuin minulla niin toivokaamme parempaa huomisaamua =)

sunnuntai 8. syyskuuta 2019

Vehnäjuurileipä - sen kaiken vaivan arvoinen, ohje vaiheittain

Hei vaan.

Olenkin kertonut että leivon nykyään meidän leivät itse. Olen hurahtanut kaikkeen leipäkokeiluun ja varsinkin ruisleivän leipominen on ollut hauska projekti ja se on alkanut onnistumaan todella hyvin!

Päätin että kokeilen vehnäjuurta, joka on kuulema vähän haastavampi. Joskus aikaa sitten kerran kokeilin ja leivästä tuli hyvää. Pakastin juuren ja sinne se jäi jonnekin pakastimen pohjille...
Monista vaiheista huolimatta tämä juuren teko ja siihen leivän leipominen on oikeasti aika helppoa. Hyvin jännittävää että millainen lopputulema, koska jokainen leivontakerta on aina erillainen.

En ole taikinajuuriekspertti, että en tiedä aiheesta kamalasti, mutta jos maku oli kohdillaan, niin kyllä se varmaan aika oikein meni, tai ainakin meidän perheelle sopivalla tavalla =) Jotenkin en löytänyt minulle sopivaa tapaa tehdä juurta, joten tein sen niin kuin itse ajattelin siitä hyvän tulevan. Kaikki oli jotenkin monimutkaisen oloisia tai poisheitetään x-määrä tms. En halunnut alkaa heittämään mitään pois enkä liian isoa juurta halunnut myöskään.

Päätin että teen rennoin ottein uuden juuren, jos epäonnistuu niin  heitän sen sitten pois, jos onnistuu leivon leivän. Aloitin juuren 3.9. niin että laitoin 2,5 rkl vehnäjauhoja ja 2,5rkl vettä lasipurkkiin, laitoin kelmun päälle ja jätin huoneen lämpöön. Seuraavana pöivänä laitoin 3 rkl ja 3 rkl (vettä toinen jauhoja), Taas sama homma, jätin siihen huoneenlämpöön. seuraavana päivänä taas sama ja taas jne. kunnes tänään 8.9 laitoin 1dl ja 1 dl jätin huoneenlämpöön ja alkoi sen verran kuplimaan ja minun kädet syyhyämään, että leivoin leivän...
Vaihe1

Otin n.2dl juurta lasipurkista  taikinakulhoon
laitoin 4dl vettä
laitoin n. 2tl suolaa
Lirautin vähän öljyä loppuvaiheilla

laitoin monitoimikoneeseen taikinakoukun ja laitoin masiinan päälle, lisäilin vehnäjauhoja hiljakseen niin että alkoi muodostumaan taikinaa. Jätin taikinan hyvin löysäksi, mutta kumminkin niin paksuksi että pienellä vaivalla olisi saanut pallon tehtyä.

 Annoin koneen jauhaa varmaan 6-10 min, eli vaivautin taikinaa reippaasti, kunnes alkoi selviä säikeitä muodostumaan (seitin näköisiä taikina suiroja meni reunoilta koukulle.)

Olin päättäyt että jätän taikinan huoneenlämpöön seuraavaksi aamuksi ja paistan leivän vasta aamulla, mutta en malttanut odotella, halusin päästä maistamaan onnistuiko juuri =) Tunnustettava on. Laitoin uunin 250c ja sinne laitoin padan lämpiämään, kun uuni oli valmis laitoin taikinan pataan ja kannen päälle ja uunin 225c paistoin 40 min. otin kannen pois ja jatkoin paistamista kunnes pinta oli ruskistunut ja tässä meni aikaa yllättävän kauan, ehkä 15-20 min?

Vaihe2
Mitä lopulle juurelle tein? Laitoin sinne takaisin 1dl vettä ja  1dl jauhoja, suljin lasipurkinkannen ja laitoin jääkaappiin odottamaan uuden leivän tekoa =)

Kaikenkaikkiaan leivästä tuli oikein ihanan makuinen, hieman on vielä tiivis, kun on niin tuore juuri luulen ainakin johtuvan siitä.

Hiivaa olisi voinut lisätä, mutta en halunnut, sinä voit laittaa jos haluat vaikka 2tl kuivahiivaa. Tai voit kestää tiiviyden kuten minä ja leipoa juurella niin että se muovaantuu oikeanlaiseksi ja leivästä alkaa tulla ilmavaa.

Maku on todella hyvä! sisus oli pehmeä ja kuori niin rapea että naapurissakin varmaan kuulisivat vaikka omakotitalossa asumme että leivänkuori rapsahti =) Kaiken vaivan arvoista todellakin. Suosittelen, menee leipä ihan nextille levelille isolla L:llä!


Vaihe3


Valmis leipä hieman tiivis mutta maku ratkaisee


lauantai 7. syyskuuta 2019

Ruokaviikko, vinkki kuinka aloittaa ruokalistojen suunnittelu

Hei vaan täältä sairastuvalta!

Pakko myöntää Flunssaa pukkaa päälle vaikka kuinka koitan työntää sen pois.

Kirjastossakäynti
Kävimme tällä viikolla harjoittelemassa eskarin kanssa kuinka lainoja uusitaan. Otimme muutaman satukirjan matkaan ja minä otin itselleni pitkästä aikaa kirjan: Cookson: Salainen ystävä. Välillä sellaista hömpänpömppää. Sisäinen romantikkoni tarvitsee selvästi ruokaa. =) Olemme lukeneet lasten kanssa illtaisin nyt sellaista jotakin muumikirjaa, jossa on monta satua, pitkiä tarinoita aina ovatkin saaneet kun yksi satu on kirjassa aina aika pitkä. Lieneekö syy valintaan eskarilta =)

Kinkkupiirakka
Matkaani tarttui myös kolme askartelukirjaa, jotka ovat tarkoitettu lasten kanssa askarteluun, nyt kun syksy tekee tuloaan niin ompa jotakin puuhaa sadepäivien varalle ja muutenkin välillä on kivaa askarrella, niin haen inspiraatiota nyt noista kirjoista, kaikkea kivaa löytyikin mitä meinataan syksyn mittaan toteuttaa ja kokeilla.

Ruokaviikkohan näytti tältä: (viime maanantain kauppakassipostauksessa on kuvankera ostot)

Herukkapiirakka
Maanantai
AP: Kaurapuuro, kinkku, muna
L:Juustomunakas ja kasvikset
VP: Herukkapiirakka, jäätelö, leipä ja jääsalaatti
IR: Seiti-Sulatejuustokastike, riisi ja perunat, salaatti
IP: Riisipuuro, porkkanatikut

Tiistai:
AP: Maissihiutaleet, ruisleipä, paprika
L: Seitikastike, perunat ja riisi
VP: Mansikkakiisseli, hedelmä
IR: Palermonpasta muunneltuna olikin Kalervonpasta tai Kalervo kastaa =) Taipui moneksi meillä
IP: Kiisseli, perunarieskat, juusto
Seiti-Sulatejuustokastike

Keskiviikko:
AP: Puuro, hedelmä, kananmuna
L: Palermonpasta
VP: Sämpylät, kurkku, romaatti, meetvursti
IR: Jauheliha-Kukkakaalisoselaatikko, salaatti
IP: Mansikkarahka, paprika, kinkku ja sämpylät

Torstai
AP: Piti olla aamiasisämpylät, oli kaurarieskat, juusto, hedelmä
L: Jauheliha-Kukkakaalisoselaatikko, salaatti
VP: Rahka, porkkanatikut, sämpylät
IR: Tomaattikeitto, ranskalainen patonki
IP: Patonki, kinkku, paprika, tomaatti, kaakao

Perjantai:
AP: Mysli, jugurtti, hedelmä
L: Tomaattkeitto ja leipä
Kasvislasagne
VP: Kinkku-Mozzarella-ananas-tomaatti piirakka
 IR: Koskenlaskijan kasvislasagne, salaatti

Lauantai: Hitaasti haudutettu lihakastike ja perunat
Sunnuntai; Pyttipannu johon lauantain kastiketta mukaan

Lauantaista ja perjantaista
Perjantaisin meillä on aina viikkosiivous niin myös eilenkin, on mukavaa aloittaa viikonloppu kun on siisti koti. Meillä on myös karkkipäivä ja samalla yleensä laitamme sipsiä ja dippiäkin tarjolle, jollon ollaan koko porukalla ja napostellaan viikonloppuherkkuja =) se jotenkin jakaa arjen ja viikonlopun meillä, eihän se aina tarvitsisi syötävää olla, mutta siitä on vaan meille tullut tapa.
Sämpylöitä

Nyt on ihanaa kun vauva on päikkäreillä, sain  omaa aikaa, jolloin kirjoitan tämän postauksen. kun tämäon valmis lähden tekemään iltaruuaksi lihakastiketta, se on todella hyvää, harmi kun on flunssa, niin sitä ei niin maista niin hyvin... no mutta muu perhe nauttii varmasti ja jos itsekkin jotain maistaisi. Teen kastikkeen naudan ulkopaistista.

Ruokalistojen suunnittelun aloitus
Kannattaa miettiä ja kirjata ylös kaikki ruuat ja välipalat/iltapalat/aamupalat, joita mieleen tulee ja mielellään oikein paljon. Käy katsomassa reseptejä ja mieti mitä teidän perhe voisi syödä tai mitä voisitte kokeilla. Meillä oli jossain vaiheessa sellainen että yksi uusi ruoka viikossa oli testissä, arvioimme sen koko perhe että meneekö jatkoon vai ei. tavallaan äänestettiin. Se oli hauskaa yhteistä puuhaa myös samalla. Eli sen jos tekee tavallaan leikkinä/pelinä "jatkoon- ei jatkoon" niin lapsetkin ovat aika kivasti mukana maistelemassa uutta. Saavat olla tuomareina... Edelleen jos kokeilemme uutta ruokaa, jokainen sanoo jatkoon tai ei jatkoon meidän ruokalistoille=)

Listaesimerkkiä
Makkarakeitto
Kanapasta
Linssipata
Italialainen lihapullakeitto....
jne jne jne
 ja kannattaa ottaa esim kanakeitosta muutama versio: Thaimaalainen kanakeitto, sitruunainen kanakeitto, italialainen kanakeitto jne. ja kun on taas jälleen sen kanakeiton vuoro, niin tekeekin sen eritavalla, eli ei aina samalla kaavalla vaan vaihtelee senkin. Meillä olisi taas ensi viikolla tomaattinen jauhelihakastike ja spagetti, teen tomaattista spagettivuokaa, eli muuttelen niin että mahdollisimman harvoin tulisi samaa ruokaa eteen.

Välipaloissa sama juttu, miettii esim aprikoosipuuro, aprikoosikiisseli, herukkavispipuuro, mustaherukkavispi jne jne ja niitä vaihtelee...

Kun lähtee tuosta listauksesta ja ideoinnista ruokiin niin niistä onkin sitten helpompi lähteä palapeliä rakentamaan, ensin pääruuat eli maanantaina kanakeitto Tiistaina Lasagne keskiviikkona Kasviskeitto jne jne...Sitten sijoittelemaan aamupalat, välipalat ja iltapalat siihen palettiin. Annan hyvän vinkin jossain kohti, miten palapeliä minä lähestyn kun teen suunnitelmia, kuinka minä saan ruuat paikoilleen,

Jos et jaksa tehdä itse listoja katso vaikka minun blogistani Ruokaviikkopostauksia, niissä on viikon ruokalistat väli-ilta ja aamupaloineen....

Kommentista kiitos, mukavaa jos luit, palaathan vielä myöhemminkin, Jakaa saa kaverillekin. Mukavaa lauantaipäivää sinulle =)

torstai 5. syyskuuta 2019

Rahankäytön ABC- Ota vinkit talteen


Hei vaan!

Jokainen meistä osaa käyttää rahaa, kaikki mikä tulee, niin uskoakseni kaiken saamme menemään  eikä tee edes tiukkaa=) Mutta kuka osaa suunnitella taloutta viisaasti ja pysyä siinä suunnitelmassa? Jos haluat muutosta, niin sinun pitää tietää miten käytät rahat, vain niin voit alkaa tekemään todellisia muutoksia kun menot ovat selvillä.

Lista jolla pääset alkuun, Rahankäytön ABC juuri sinulle:
1.  Laita yhden viikon tai mielellään koko kuukauden ostosi ja menosi ylös kaikki, siis aivan kaikki, säästä kahvilakuitit, ruokakuitit, puhelinlaskut jne. Niin että edes kymmensenttiset eivät jää merkitsemättä ylös. ÄLÄ MUUTA TÄSSÄ KOHTI KÄYTÖSTÄSI NORMAALISTA VIELÄ MIHINKÄÄN.

 2. Havainnoi, mihin rahasi meni, mitä ostit, mihin kulutit, minne rahasi oikein käytät. Käytätkö ne joka kuukausi niin, meneekö ne saman kaavan mukaan aina?

3. Mitä muutosta haluat, listaa ylös mitä haluat seurannalta, haluatko että sinulle jää rahaa enemmän johonkin harrastukseen, ruokaan, hauskanpitoon, matkaan vai mihin? Miten haluat rahasi käyttää?

4. Tarvitsetko karsintaa vai tarvitsetko tuloja? Mistä olet valmis luopumaan? Mites saisitko tienattua jotenkin muuten enemmän kuin mitä tienaat nyt? Jos se ei ole mahdollista, niin katsotaan tarkemmin menoja, niistä löytyy varmasti jotain.

5. Karsi Huomaat varmasti menoissasi jotain, josta voi luopua, muutama euro silloin tällöin onkin yht'äkkiä monta kymppiä tai enemmän. Muutama kymppi onkin satasia ja sataset tonneja. noin niin kuin pitkässä juoksussa. Tee pieniä muutoksia kerrallaan Roomaakaan ei rakennettu päivässä, voiko sähkön kilpailuttaa? voiko vakuutuksia kilpailuttaa? mites liittymätyyppi palveleeko se sinua ja on hinnaltaan hyvä? Miten kahvit kahvilassa, voisiko kahvitella kavereilla tai kotona kavereiden kanssa, eli vanha kunnon kyläily kunniaan =) Ole tässä itsellesi armollinen pikkuisen kerrallaan pitää mielenkiinnon yllä.

6. Laadi budjetti yksinkertaisesti päätä kuinka paljon käytät rahaa mihinkäkin, paljonko on vuokra, paljonko on sähkö, miten puhelin jne jne, Ja koita pitää päätös, se on alussa vaikeaa ja budjetti menee yli helposti, mutta sinnikkäästi vain niin pääset kyllä tavoitteeseen.

Budjetin teko ja siinä pysyminen vaatii itsekuria, mutta kun päätät sen, niin silloin sinun on helpompi siinä pysyä. Neuvon jossain kohti kuinka kannattaa aloittaa esim ruokalistojen suunnittelu, niissä säästää todella pitkän pennin jos vain viitsii olla viitseliäs ja suunnitella ruuat hakuammunnan sijaan etukäteen. Se on sitäpaitsi hauskaa puuhaa kun saa haastettua itseään ja mietittyä mitä moninaisempia ruokia ja välipaloja jne. ja sitten kun saakin ne vaikka edellisviikkoa edukkaammin niin se on oikeasti palkitsevaa. Arjen pieniä iloja ja onnistumisia =)

Onnea budjettiin tai ainakin sen aloittamisen miettimiseen =) Toivottavasti mielenkiintosi rahankäyttöä kohtaan heräsi ja toivottavasti vinkeistä oli apua juuri sinulle.

Nopea, hyvä kaurarieska, aamun pelastaja

Hei vaan!

Aamu, kiire, apua, leipä lopussa... kuulostaako tutulle? Minun piti aamusta leipoa aamiaispöytään sämpylöitä, mutta arvatkaas miten kävi? Olin niin väsynyt, että olin unissani laittanut kellon pois soimasta ja nukuin kuin pieni possu kun mieheni tuli herättämään minut 7:20 (joudun nukkumaan olkkarissa, kun pieni neiti haistaa maidon ja herää kukkumaan jo viiden kieppeillä toiveissa maitohömpsyt, niin nyt opetellaan tavasta pois...) Menin nukkumaan jo klo 22 eli sain kyllä ihan nukkuakseni.. Varmaan on univelkaa painamassa luulen.

Mutta eipäs hätää, otetaan toinen suunnitelma käyttöön, tehdään ihanan makuista kaurarieskaa. Uuni äkkiä 250 asteeseen lämpiämään ja tehdään alla olevan mukaisesti

Nopeat KAURARIESKAT (9-11 kpl)

7dl kaurahiutaleita
0.5tl soodaa
Ripaus suolaa
1.5dl piimää
2.5dl maustamatonta jugurttia
Loraus öljyä

Kuivat aineet sekaisin. Lisätään nesteet. Sekaisin ja uuniin keskitasolle 250c n. 10-15 min kunnes on ottanut väriä. Tarjotaan haluamilla lisukkeilla.
 
Unohdin taas kuvan, muistin kun oli kolme enää jäljellä...
Kaurarieska pelastaa kiireellisen aamun

tiistai 3. syyskuuta 2019

Pieni ihminen ruokailee, kuinka saan lapset siivoamaan ja kakkuohje

Pieni-ihminen maistelee
Hei vaan!

Pieni ihminen ruokailee:

Paljon puhuttu, muotisananakin tunnettu sormiruokailu =) Meillä pieni ihminen syö samaa ruokaa kuin me kaikki muutkin, hän on syönyt alusta asti 4-6 kk iästä kun on maistellut niin maistellut soseita tietenkin, mutta myös keitettyjä ja haudutettuja marjoja, vihanneksia ja kasviksia jne... Ja sittemmin tullut meidän kanssa ihan samaan ruokaan niin että otan osan ruuasta sivuun aina hänelle ennen suolaamista/maustamista.
Aamupala pienelle ihmisel




Pieni ihminen tietää mistä tykkää
Joskus ruokailusta pienten ihmisten kohdalla stressataan ehkä turhaankin,

Pidetään homma helppona ja yksinkertaisena. Lapsi on yleensä luonnostaan utelias, häntä kiinnostaa helposti maut ja mille jokin tuntuu jne.

Usein lapsi itse tietää onko nälkä vai ei. Välillä lapsille ei maistu ruoka, toisinaan he olisivat syömässä kokoajan ja paljon. Kasvusta ja aktiivisuudesta sekä varmaan vähän kuun asennostakin kiinni nuo asiat. Ei meille aikuisillekaan aina maistu.

Meillä tosin on ollut hyvin helppo ruokailija, koska hän on ihan ylenpalttisen kiinnostunut mitä ruokaan tulee hän maistelee ja syö ennakkoluulottomasti ihan kaiken mitä eteen kannetaan. Sotku on aivan taattu asia, mutta onneksi me aikuiset osaamme siivota ja meillä on niin ruokaa rakastava koirakin, että hän kyllä mielellään hoitaa sitten ylimääräiset laidan yli lentäneet lattia roippeet =)

Koen että meidän vanhempien tehtävä on antaa makuja eteen ja lapsi saa maistella ja tutustua rauhassa. Niin uskoakseni lapselle kehittyy hyvä suhde ruokaan, ainakin minä uskon ja toivon näin.

Kuinka saan lapset siivoamaan:
Riisipuuro ja herukkakiisseli
Meillä on aina ollut sellainen hauska juttu miten saan lapsetkin innostumaan siivouksesta.. Tosin teiniin ei enää osu eikä uppoa. Hän ei tähän ymmärrettävästi lähde, mutta Eskari vielä lähtee. viikkosiivouksesta saa helposti leikin kun ehdottaa "leikitäänkö siivoajia tai leikitäänkö työmiehiä?". Nyt ei olla hetkeen sitä tehty, mutta se on oikeasti hauskaa leikkiä, mutta siinä tarvitaan aikuiseltakin vähän heittäytymista, esim essut tai jotkut kun laittaa niin heti muuttuu siivoajaksi, jolloin lapsi on todella mielellään mukana. Tai antaa sienen ja suohkupullon ja vaikka hanskat käteen niin taas on uusi rooli valmis =) Ja kun innokkaasti leikkii itse mukana niin ainakin meillä toimii oikein hyvin.

Samaten leikitään joskus kokkeja, leipureita ja milloin mitäkin. Kokki leikkiin kuuluu maistella miltä esim kastike maistuu ja tarvitseeko pippuria tai suolaa jne. Lapsi on aina silloin pääkokki ja minä olen mukamas apukokki ja pääkokki sanoo laitetaanko vielä jotain ripaus =) Näin lapsi kokee itsensä tärkeäksi kun on saanut sanoa laitetaanko mausteita oikeaan ruokaan vielä =) Jos ruoka oikeasti tarvitsee mausteita niin laitan, jos ei  niin laitetaan mukamas mausteita. Ja kun se tehdään suureleisesti on ihan sama laitetaanko sitä maustetta oikeasti vai ei =)

Kakku ohje:

Kakku tässä, maistui ihan joulupiparille
Taas kakkua keskellä viikkoa, kun oli piimä ollut avattuna kauemmin kuin mitä viitsii juotavana enää tarjoilla

n 50 g voita sulatettuna

3 dl Piimää
2 dl sokeria
3/4 dl fariinisokeria
4,5 dl vehnäjauhoja
1 tl soodaa
3/4 tl kanelia
1 tl neilikkaa
1 tl pomeranssinkuorta


Kaikki vaan sekaisin, voideltuun kakkuvuokaan (voitelin öljyllä)uuniin 175c ja paistetaan 50 minuuttia alatasolla.


 Muuta:

Choco peli
Tänään eskari koki että on saanut vähemmän huomiota, niin pelattiin yhdessä choco peliä. Pieni-ihminen on vaatinut minun huomiotani aika paljon tänään ja eilen että en ihmettele että on kokenut olevansa vähän vähemmällä huomiolla... Tiukan taiston jälkeen hävisin 6-7 eskari vei, mutta en luovuttanut tai antanut voittaa, kyllä hän voitti ihan reilusti, vaikka ensin näytti siltä että minä voitan =)