Mitäs jos äidin pinna palaakin? Kasvatus osa 5

Hei sinulle Tiistaihin!

Olen postaillut tästä kasvatuksesta nyt useammankin osan (tarkalleen neljä osaa ja sarja jatkuu vielä). Olen antanut paljon vinkkejä, mutta en ole maininnut mitään siitä että mitäs jos aikuisen pinna palaakin, mitäs jos ei aina pystykkään olemaan se aikuinen, vaan kiukuttelee, kuten se lapsi siinä edessä? Jokaisen pinna pettää, niin myös minun, olen äiti, mutta olen myös nainen ja olen ihminen ja paljon muutakin kuin äiti, olenhan minä MINÄ. Minullakin on huonoja päiviä jolloin en jaksaisi sitten niin millään olla se diplomaattinen äiti.

Huonosti käyttäytyvä äiti

No, jos sitten olen se huonosti käyttäytyvä äiti, joka vaikka hermostuu kun kaikki lapset uhmaa samaan aikaan ja eskari vaikka kiukkuaa siinä jotakin eskari kirjan kanssa ja jos nyt käy niin, että heittäisin vaikka sen eskari kirjan maahan ja huutaisin että perkele! Eli mitä tapahtui? Minulla meni pinna. Nousen siitä paikaltani ylös ja painelen hetkeksi ulos ihan vain oven taakse tai toiseen huoneeseen. Lasken kymmeneen vedän henkeä ja mietin että kylläpä olinkin diplomaattinen kasvattaja… Tunsin kiukun tulevan, minun olisi pitänyt ennen kiroamista ja heittoa poistua paikalta. Mutta aina ei onnistu. Ei vaikka miten olisi hyvät hermot omaava ihminen kyseessä.

Mitäs suuttumisen jälkeen?

Kokoan itseni ja palaan lasten luokse. Pyydän anteeksi huonoa käytöstäni, sanon sen ääneen: äiti käyttäytyi nyt todella huonosti, ei saa heitellä kirjaa eikä saa kiroilla, äidillä meni tunteet yli kun suutuin. Anteeksi. Sitten lapsi moittii, että kylläpä käyttäydyitkin huonosti ja teemme sovinnon ja jatkamme tilanteesta mihin jäätiin.


Tarkkuutta

Tässä pitää olla tarkkana, ikinä ei saa mennä tunteet niin yli että haukkuu lasta, lasta ei saa missään olosuhteissa lyödä tai mitenkään fyysisesti kurittaa, ei riepottaa, ei tarttua kiinni, koska se on vahingollista lapselle, sellainen käytös jättää lapsiin arpia syvälle. Eli jos tuntee sen kiukun tulevan, niin pitää mennä pois tilanteesta, ei pelkästään näiden vuoksi, vaan suunniltaan oleva aikuinen saattaa olla myös aika pelottava lapsen silmin. Lapsi ei siitä mene rikki että on muutaman minuutin itsekseen, niin että olet kumminkin välittömässä läheisyydessä mutta jos omat tunteet menevät niin yli että satuttaa lasta, niin se vahingoittaa.

Puhu, se helpottaa

Jos sinulla on pienintäkään riskiä siihen, että ylläoleva voisi joskus toteutua,(haukkuminen, satuttaminen), niin silloin tarvitsee apua, silloin kannattaa puhua pelosta että saattaisi tehdä noin. Avaa suusi joko puolison kanssa, tai sitten vaikka neuvolassa ottaa asian ihan reilusti esiin tai sitten jokin muu taho tai ystävä, mikä se sinulle onkaan luontevaa, mutta kunhan vain avaat suusi… Jos sinulla on tunne että voisit tehdä on eri kun tekisit, silloin se kannattaa puhua auki, jolloin et todennäköisesti sitä koskaan tee.

Olenko minä satuttanut lapsiani?

Joku lukija miettii siellä olenko haukkunut tai olenko satuttanut minun lapsiani, vaikka tulinen sielu välillä olenkin, niin olen hyvin lehmänhermot omaava lasten kanssa, joskus palaa pinna se on totta ja uskon että se on sallittua, mutta en ole koskaan satuttanut en fyysisesti enkä henkisesti lapsiani =) Yritän olla niin, että en edes huutaisi, mielestäni huutaminen ei ole sopivaa käytöstä, lapsi kuulee kyllä vähemmälläkin. Eli meidän normaalitilanne ei ole huutaa lapselle. Joskus korotan ääntäni, mutta senkin teen ihan äärimmäisen harvoin. Silloin jos niin käy niin lapsi tietää että jaahas, nyt äiti oli OIKEASTI tosissaan, jos siis yhtään edes korotan ääntäni.

Huutamisesta

Miksi en huuda? Ihan siksi, koska en toivo minullekaan huudettavan. Huutaminen ja äänen korotus sitä paitsi menettää merkityksensä ja siitä tulee helposti normaali kommunikointi tapa. Minä en halua itse elää, enkä halua lasteni elävän huutosirkuksessa. Enkä todellakaan halua että teinimme huutaisi minulle jotakin jos laitan rajoja. Meillä siis se ei ole normaali kommunikointi tapa ja lapsia kiellän aina huutamasta vaikka menisi miten hermot. Jos itse huudan, pyydän sitä anteeksi lapselta ja sanon ettei niin saisi käyttäytyä.

Apuja on saatavilla

Tekstini tarkoituksena ei ole syyttää tai syyllistää ketään. Jos sinulle herää jotain ajatuksia tästä tai tunne että tarvitsisitte apua, niin on paikkoja jonne voi soittaa 24/7, on kriisikeskuksia ja on muutakin keskusteluapua olemassa. Pieni googlaus niin varmasti löydät sinulle sopivan paikan soittaa =) Näiden ajatusten kanssa ei kannata jäädä yksin, jos jokin huolettaa


Ollaan ymmärtäviä ja rakentavia vanhempia, mutta ollaan myös armollisia itsellemme vaikkemme aina osaakaan kaikkea hoitaa diplomaattisesti =)Edelleen sanon että tämä on meidän tapa kasvattaa lapsia, sinulla voi olla toinen tapa enkä sano että se olisi väärin:) tapoja on niin monia kun on kasvattajia.


Viimeksi kasvatus asioissa kirjoitin ruutu/peliajasta, jos se sinulta jäi huomaamatta, pääset sinne tästä: ruutu/ peliaika-lapsella-kasvatusta-osa-4