Vanhempien yhteinen rintama. KASVATUS OSA2-Tiimipeliä

Hei sinulle!

KASVATUS SARJAAN JATKOA: Kasvatellaan taas vähän lauantain kunniaksi, tai ainakin puhutaan kasvatuksesta. Haluan ottaa puheeksi vanhempien yhtenäisen linjan. Tähänkin on monia tapoja, on hyviä ja on huonoja tapoja. Mutta lähdetään taas siitä lähtökohdasta, että mikä minun mielestäni on lasten silmillä katsottuna johdonmukaista ja turvallista. Ja mikä myös parisuhteen näkökannasta katsottuna aiheuttaa vähemmän riitelyä. Käsittääkseni kasvatus on yksi aika isoimpia riitelyn aiheita parisuhteissa, tai näin olen kuullut asian olevan. Meillä tämä ei ole riidan aihe, jostain asiasta saatamme joskus olla erimieltä, mutta riidaksi asti siitä ei meillä ole.

Jos sinulta on jäänyt aikaisempi osa lukematta voit lukea sen täältä: en ole neuvotteleva äiti kasvatus osa 1Karkkia 
 

Lapsi on viisas

Jokainen lapsi jossain kohtaa huomaa kokeilla sen, että kysyy ensin äidiltä, jos ei saa mieleistä vastaustaan, kokeilee sitä isältä, kuulostaako tutulle? Miten me olemme lähteneet kokoamaan tästä sitä omaa kasvatusverkkoa?

Keskustelu on kaikkein tärkeintä

Ensiksi koen hyvin tärkeänä, että jo silloin kun lapsia suunnitellaan, tai viimeistään kun odotetaan lasta, käydään keskusteluita isoista linjoista, miten meillä kasvatetaan lapsia, mikä on sallittua, mikä ei, mihin me pyrimme lasten kasvatuksella yhdessä puolison kanssa, kuinka me toimimme lapsen kanssa, onko meillä sallittua huutaa lapselle, eli myös se oma käytös on hyvä puhua yhdessä. Helpottaa huomattavasti jatkossa, jos linjat ovat samansuuntaiset.

Kaikkeen ei todellakaan voi varautua ja lapsi itsessään sekä arjen tilanteet luovat niitä tilanteita, jolloin taas punnitaan, että miten tässä sitten toimitaan. Hyviä keskustelun avaajia on juurikin kun katselee hieman ympärilleen, kuuntelee miten kaupassa vanhemmat toimivat lasten kanssa, miten tutut toimivat lasten kanssa, miten tuttujen lapset käyttäytyvät eri tilanteissa. Näistä kaikista saa hyviä keskustelunaiheita sitten kun kahden kesken taas pääsee näistä asioista puhumaan. (huomautan että nämä toimivat hyvinä keskustelun avaajina omien kotiseinien sisälle, mutta ehkä arvostelun voi jättää kumminkin pois, voi löytää hyvää, voi löytää huonoa ja sitten siitä mikä itselle tuntuu tärkeälle, niin voi ammentaa sitä oppia, kuinka minä tekisin).

Samaa mieltä lapsen edessä

Meillä on semmoinen yhteisrintama, eli en minä, eikä puolisoni koskaan kyseenalaista toisen sanomista lapsen edessä, vaikka olisi erimieltä asiasta. Jos tämmöinen tilanne tulee eteen, että toinen kieltää, tai sallii jonkin mistä itse on toista mieltä, toinen on hiljaa vieressä, ei puutu asiaan on olevinaan samaa mieltä toisen kasvattajan kanssa. Kun tilanne niin sallii tai vaatii (eli kysymys on sellainen, jota en voi antaa vaan olla), menemme kaksin juttelemaan, käymme äskeisen läpi ja neuvottelemme asiasta.

Toinen saattaa huomata jo tilanteen keskellä, jos toinen ei ole samaa mieltä ja sanoo usein silloin lapselle, ”hei odotapas hetki” Tästä neuvottelemme muualla kuin lapsen edessä, niin että pääsemme yhteisymmärrykseen, välillä vaatii molemmilta joustoa ja puolitiehen vastaantuloa. Kun olemme valmiita, palaamme yhdessä lapsen luokse vielä joko loiventamaan tai vahvistamaan sanomista, tämän teemme niin että sanomme ”hei, puhuttiin tästä vielä, niin ME päädyimme ratkaisuun että …”

Me puhumme asiasta ensin

Varmin tapa, jos ei osaa itse vastata asiaan tai ei tiedä mitä toinen on asiasta mieltä, niin sanoa ihan reilusti lapselle ”me jutellaan iskän/äidin kanssa asiasta”. Aina tämä ei ole mahdollista, kun arjen tilanteet tapahtuvat siinä hetkessä, jolloin pitää tehdä itsenäisiäkin ratkaisuja ja tähän on hyväksi, jos tietää toisen vanhemman mielipiteen päälinjoista, jolloin voi punnita miten toimimme. Pienet asiat on ok ihan itse päättää, mutta eteen tulee aivan varmasti niitä isompiakin asioita, jolloin on hyvä tietää olemassa oleva toisen taustatuki.

Esimerkki käytännössä

Hyvä esimerkki lapsen nokkeluudesta. kysyä toiselta vanhemmalta saako pelata, vastaus on ei. Toinen vanhempi on keskittyneenä johonkin esim. ruuanlaittoon tai on puhelimessa ja sama kysymys esitetään toiselle vanhemmalle ja se keskittynyt vanhempi huikkaa, että joo….  Lapsi tyytyväinen, sai luvan. Näissä tilanteissa me toimimme niin, että kun selviää että toinen oli aikaisemmin jo kieltänyt, niin lapsen pelaaminen loppuu siihen ja sanomme ”Ei käy, olit kysynyt ensin toiselta ja sait kieltävän vastauksen, silloin ei enää kysytä toiselta, pelaaminen loppuu nyt”. Yleensä myös on hyvä lisätä, että toinen vanhempi ei tiennyt toisen jo kieltäneen asian ensiksi ja itse ei niin ajatellut asiaa, kun oli keskittynyt toisaalle.

Hyvä äiti paha isi tai toisinpäin

Monesti törmään tämmöiseenkin tilanteeseen, että kun toinen vanhempi on poissa, toinen sanoo, että äiti/isä ei kyllä tätä sallisi, mutta tehdään salaa nyt vähän näin valvovalta silmältä… Tämä saattaa siinä tilanteessa tuntua jännittävältä ja kivalta jopa hassuttelulta, että olen se hyvä vanhempi, joka sallii, mutta se ikävä kyllä murentaa sen toisen sekä myös omaa auktoriteettia lapsen silmissä, jolloin yhteenotot ja rajojen vetäminen myöhemmin on äärettömän hankalaa.

Miten käyttäydyn lapsen edessä?

Vielä, joka ei suoraan tähän liity, mutta mikä on pohjaa kasvatusasioillekin. Mielestäni on hyvin tärkeää se, että kunnioitamme toinen toistamme puolisoina. Jos vähättelemme toista tai jos haukumme toista tai toisen mielipiteitä lasten kuullen tai yleensäkin, niin lapset ovat niin tarkkanäköisiä, että he kyllä huomaavat ne kaikki pienetkin poikkinaiset asiat ja se murentaa myös sitä heidän kunnioitusta toista vanhempaa kohtaan, joka näkyy usein ikävä kyllä myös lapselle rajojen laitossa. Hyvä lähtökohta tai tärkeä asia mitä itse voi tehdä on kunnioittaa sitä lapsen toista puolikasta eli isää tai äitiä. Kun pidämme itse huolen itsestämme ja omasta käyttäytymisestämme sen kyllä pitäisi riittää.

Vielä tärkeämpänä näkisin tämän, jos on uusioperhe. Ei tarvitse olla oma isä ja oma äiti, mutta sen perheen isä ja sen perheen äiti on kyseessä, jolloin ihan samat asiat mitä tässä olen käynyt läpi, niin pätisi jos olisi uusioperhe. Jos taasen säännöt ovat aivan erilaiset biologisen isän kuin biologisen äidin luona, voi lapselle sanoa, että toisaalla voi olla toiset säännöt ja meillä on tämmöiset säännöt. Hyvä se olisi, jos voisi edelleen erostakin huolimatta pitää yhtenäinen linja kasvatuksellisissa asioissa, mutta aina se ei ikävä kyllä ole mahdollista. Mutta tällöinkään varmaan ei ole aiheellista lapselle arvostella toisen sääntöjä tai periaatteita. On vain toteamus, että toisaalla toisenlaista ja meillä nyt on tämmöistä.

Noissa tilanteissa lapset oppivat helposti kyllä käyttämäänkin sitä, että siellä toisen vanhemman luona saisin, tai siellä ei tarvitsisi, niin siihen toteaisin kylmän viileästi, että näin voi olla, mutta täällä meillä on tämmöiset säännöt. Nielaisisin sen oman kiukkuni ja turhautumiseni, koska ei palvele lasta, jos toisin oman mielipiteeni asiaan esiin toisen asettamista asioista.

Vastaus hyvään kysymykseen viime osasta- karkkia

Sain todella hyvän kysymyksen liittyen ensimmäiseen osaan kasvatuksesta, jota en ollut huomannut tuoda esille kirjoituksessani. Minulta kysyttiin, että toiminko noin jo meidän taapero ikäisen kanssa. Siihen vastaus on, että en vielä, koska en ole vielä antanut taaperomme kävellä itse kaupassa. Pidän sen kärryissä niin kauan kunnes se ei enää ole mahdollista. Tämä siksi, koska jos nyt päästäisin meidän taaperon kärryineen kävelemään kauppaan sen tietää mitä tuleman pitää, hän haluaisi kaupasta kaiken ja keräilisi kärryihin kaiken mikä näyttää kivalle sekä mihin hän ylettyy. Hän heittäytyisi tuon tuosta dramaattisesti selälleen makaamaan kaupan lattialle, jos kieltäisin häntä ottamasta jotakin hyllystä. Ja minähän joutuisin kieltämään koko ajan.

En laita itseäni enkä lastani vielä siihen tilanteeseen, että kaupassa käynti on katastrofi. Ennakoin tilanteita niin, että laitan lapseni alttiiksi säännöille vasta kun ikä sen sallii. Kaupassa käynti on vielä helppoa meidän taaperon kanssa, kun en anna hänen kävellä itse. Hän ei osaa sitä vielä vaatiakaan, koska ei ole saanut sitä oikeutta tämän ikäisenä itselleen. Lapset osaavat vaatia itselleen oikeuksia yksi asia kerrallaan iän mukaisesti ja kun he sen kerran saavat he eivät sitä oikeutta aio takaisin noin vain antaa. =) Tämähän on selvää, jos saat itse päättää jostain asiasta tavallisesti, antaisitko sen jatkossa puolisolle noin vain hänen päätettäväkseen?

Sarja kasvatusajatuksistani jatkuu vielä

Seuraavassa osassa paneudun taas johonkin toiseen aiheeseen, taas tiedän jo mitä aihe käsittelee, se on aihe, joka ihastuttaa ja vihastuttaa 😉 Tulethan jatkossakin katsomaan miten meillä hoidetaan kasvatusasioita ja josko jotain vinkkiä tai vahvistusta omille ajatuksillesi voisit saada.

Meidän tapamme ei ole se ainoa oikea totuus, se on tapa, jolla me hoidamme lapsiamme. Jos taasen haluat kysyä jotakin mikä jäi mietityttämään, niin minulle voi laittaa sähköpostia tai kommenttiriville voi laittaa myös jotain niin vastaan kyllä mielelläni, kuten tähän viimeisimpäänkin kysymykseen.