En ole neuvotteleva äiti: Kasvatus osa 1, KARKKIA

Hei sinulle

UUSI SARJA: Kasvatus, tuo iänikuinen kysymys. Mikä on oikea ja mikä on väärä tapa kasvattaa lapsia? Kuinka me saisimme lapsemme kasvatettua niin että heistä kasvaa ajattelevia, tuntevia ja välittäviä yhteiskuntakelpoisia hyvän itsetunnon omaavia nuoria ja lopulta aikuisia. Uskon että jokainen äiti ja isä haluaa lapselleen vain parasta, joten lähestyn näkökulmaa siitä lähtökohdasta tarkasteltuna.

Monia eri mielipiteitä

Uskon että kasvatustapoja on niin monia, kuin on kasvattajia. Ajattelin avata hieman minun periaatteitani kasvatuksesta ja kuinka minä mitäkin teen mieheni kanssa tietenkin yhdessä. En ota kantaa, että onko meidän tapamme ehdoton totuus ja ainoa oikea vaihtoehto, vaan se on, miten me asioita hoidamme. Joku muu voi hoitaa jotenkin muutoin näitä asioita, en sano, että se olisi väärin. Yhtä kaikki, tähtäimessä meillä on perherauha, mukavaa yhdessä oloa, ja mieleltänsä mahdollisimman ehyet lapset ja tulevat aikuiset.

Säännöt lapsen parhaaksi

Lähtökohtana pidän tärkeänä, että säännöt mitä asetamme, on johdonmukaiset ja helpot lapsen ymmärtää. Lapsi tietää syyt ja seuraukset sekä sen mitä häneltä odotetaan. Me aikuiset sanomme mitkä meidän perheessä on sallittua ja mikä ei. En neuvottele! (miksi en neuvottele, tästä saisin taas ihan kokonaan oman postauksen, ehkäpä palaan siihen joskus tuonnempana)

Kasvatus osa 1 Karkkia kaupasta:

En neuvottele

Pienen lapsen kohdalla en neuvottele lainkaan, minä sanon ja se on niin, Torstaisin ei saa karkkia, koska perjantai on karkkipäivä PISTE. Jos kuitenkin tulee se itkupotku raivokohtaus siellä kaupassa, en hämmenny, en nolostu en kuuntele muiden ”voi voi, täti kyllä ostaa karkkia” juttuja, vaan sanon tiukasti, että: ”ei, karkkia ei tule tänään, muistathan, ei ole karkkipäivä”. Jos lapsi edelleen jatkaa tätä toimintaa, kylmän viileästi otan lapsen syliin, jätän ostokseni siihen ja lähdemme autoon. Sanon lapselle ”sinua suututtaa, kun et saanut karkkia, mutta tänään ei ole karkkipäivä”.

Pieni selvennys

Kun lapsi siitä rauhoittuu, sanon että ”lähdimme kaupasta pois, koska sinua alkoi suututtamaan, ettet saanut karkkia ja et kuunnellut enää äitiä”. ”nyt en enää, mennään takaisin kauppaan, nyt olen nätisti” lapsen hyvin todennäköiseen sanomiseen vastaan ”koitetaan joskus toiste uudelleen, tänään ei mennä enää kauppaan”. Parasta olisi, että näissä tilanteissa olisi kaksi aikuista, jolloin toinen jatkaa ostokset loppuun ja toinen on autossa lapsen kanssa, jos ei mahdollista niin sitten pitänee keksiä jokin keino. Onko pakko mennä tänään kauppaan? Jos on, niin silloin se on mentävä, mutta tällöinkään en anna lapsen päättää koska me sieltä autosta taas kauppaan palaamme. vaan totean, kun tilanne niin sallii ”Näin, nyt voimme jatkaa ostoksia, tänään ei sitten osteta karkkia, muistatko nyt”.

Ennakointi

Seuraavalla kerralla kun menemme kauppaan, sanon jo autossa, että. ”muistathan että tänään ei ole karkkipäivä, ostamme vain ruokaa, emme osta karkkia”. Tämä siksi että tässä lapsi tietää mikä on kaupan tarkoitus ja karkkia ei ole tiedossa. Tätä ennakoitua keskustelua käytän, jos kysymys karkeista tulee kaupassa ”Muistatko, mehän puhuttiin tästä jo autossa”. Jos lapsella kumminkin meinaa mennä hermot, muistutan että autoon voimme lähteä ihan koska tahansa. Yleensä tässä kohti lapsi yleensä jo vaihtaa mielipidettään ja ymmärtää että karkkia ei tule, mutta jos edelleen meinaa ottaa itkupotkuraivarit, niin lähdemme kaupasta taas.

Montako kertaa tämä tehdään?

Meidän kovapäisin lapsi on joutunut tasan kolme kertaa lähteä kaupasta elämänsä aikana, ennen kuin uskoi, että juu ei kannata kokeilla (nykyinen teinimme). Kannattaa muistaa, että autolla uhkailua ei kannata toistaa samalla käynnillä montaa kertaa ja jos sen kortin on vilauttanut, pitää se myös toteuttaa. Ja oikeastaan uhkailuksikaan tuota ei kannata ottaa, vaan semmoiseksi, että ”näin tulee tapahtumaan, jos jatkat tätä käytöstä”. On eri, sisältääkö sanominen uhkauksen, vai onko se seuraus siitä, mikä johtuu ei toivotusta käytöksestä.

Pää kylmänä ja omat hermot kuriin

Noissa tilanteissa oma pää kylmänä, ei hermostuta, ei revitä tai riuhdota lasta, vaan päättäväisesti ja turvallisen tiukasti lapsi syliin vaan, tuttuja jos tulee vastaan, niin hymy vaan päälle, että: ”terve, tilanne päällä, jatketaan toiste”.

Muuta pientä tähän ensimmäiseen kasvatusosioon laitettua periaatetta:

Samat asiat hammaspesun kanssa, vaihtoehto ei ole, että hampaat jätetään pesemättä. Ne pestään joka ilta. ”pesetkö sinä ensin, vai pesenkö minä ensin” jos vastaus on vaan kiukkua niin ”selvä, minä pesen ensin, suu auki”. Ruoka aikaan tullaan pöytään, jos ei ole nälkä, niin pikkuisen otetaan silti, syömä pakkoa ei ole, mutta maistaa pitää. Jos ei edelleenkään maistu, sanon ”ettei tarvitse syödä, seuraava on välipala”. Ja ennen sitä ei myöskään sitten tule mitään muuta, ei edes vähän, vaikka tätä kyllä jossain vaiheessa varmasti kokeillaan, että edes pieni pala leipää ennen seuraavaa ruokailua.

Sääntöjen kiinni pitämisestä

Jos asettaa sääntöjä, niin aikuisen tehtävä on vahtia, että niitä myös noudatetaan, jos on asettanut peliajat tai ruutuajan, vanhemman tehtävä on valvoa, että ne säännöt pätee joka päivä ja aina vaan tilanteesta tai päivästä riippumatta. Lapsen tehtävä on uhmata, tai edes millin verran siirtää sääntöä mieleisempään suuntaan. Testata miten tämä maailma oikein toimii, mitä heiltä odotetaan. Heidän tehtävä on saada meidät aikuiset pois tolaltamme, ja meidän aikuisten tehtävä on laskea kymmeneen, pysyä rauhallisina ja pysyttäytyä siinä mitä olemme sanoneet. Uskon myös, että meidän aikuisten tehtäväksi on annettu tuottaa lapsellemme välillä turvallisia pettymyksiä, ne pettymykset valmistavat meidän lapsia tämän maailman pettymyksiin, joita eteen ihan varmasti jokaiselle meistä tulee.

Sarja kasvatusmielipiteistäni alkaa

Tämä aihe on semmoinen, jota ei pysty käsittelemään yhdessä postauksessa, joten tulen tekemään tästä postaussarjan. Ongelmakohtia ja hyviä uhman ja sääntöjen vääntökohteita kasvatuksessa on niin monia, että en pysty mitenkään kaikkeen ottaa yhdessä postauksessa kantaa. Perään laitan aina ”kasvatus osa X” jotta tiedät että liittyy nyt tähän sarjaan.

Minulla on ollut selkeät ja johdonmukaiset säännöt kotonani, mutta meidän ADHD Lapsi on ollut minun isoin kasvattajani itse kasvattajana. Koska hänen, jos jonkun kanssa säännöt todella tulee pidättää tiukkoina ja etenkin johdonmukaisina ja selkeinä. Samaten palkita ja kiittää pitää, kun jokin meneekin niin hyvin ja onnistumisia tulee. Pitää osata ennakoida ja pitää vaan asettaa niitä sääntöjä aina ja aina vaan.

Kaikki palaute on tervetullutta, tulethan lukemaan muutenkin blogiani ja varsinkin tätä uutta sarjaa, jolle mahdollisimman pian teen lisäosan. Otan siinä taas kantaa johonkin kasvatukselliseen asiaan ja luulenpa jo tietäväni mikä se olisi 😉(sen lupaan ettei ole ”miksi en neuvottele” 😊 )