Sananen koronasta ja rajoitteista

Hei sinulle sinne. 

Päästiinpä tänne asti keväästä, ilman postausta koronasta tai rajoitteista, mutta ajattelin tähän väliin hieman ajatuksiani kirjoitella näistä asioista.

Monet ovat olleet keväästä asti kotona töissä, toiset ovat olleet työpaikoilla ja kolmannet ovat menettäneet työpaikkansa vallitsevien olosuhteiden vuoksi. Jotkut ihmiset pelkäävät menettävänsä työnsä.

Itse en ole jaksanut lukea koronasta pitkään aikaan mitään, katson toki Uutisotsikot, mutta en lue uutisointia. Rajoitteita tulee kokoaika lisää, paikkoja suljetaan ja voi sitä yritysten ahdinkoa, joka tästä kaikesta on seurannut. Puhumattakaan usean perheen ja yksilön taloudellisesta tilanteesta. Pelosta työpaikan menettämisestä tai huoli tulevasta, jos se työpaikka on mennyt. Kovin helposti ei näissä tilanteissa uutta työpaikkaakaan ainakaan kaikilla aloilla ole heti saatavilla.

Miten itse suhtaudun vallitseviin olosuhteisiin, niin maalaisjärjellä, en/emme mene paikkoihin jossa on paljon porukkaa, pesemme käsiä, ei flunssaoireisina mihinkään ja turvavälit missä ikinä liikummekaan. 

Olen tässä seuraillut lasten koulun tiedotteita ja koen, että on vain ajan kysymys, milloin siirrymme etäopiskeluun. Pohdin että sitten otamme taas lukujärjestykset käyttöön ja menemme kuten keväälläkin. Tiedän että kaikissa perheissä ei voimavaroja olisi uuteen kotikoulujaksoon. 

Meidän yhdeksäsluokkalaisemme kannalta tilanne olisi vähintäänkin haastava jos etäopiskelu alkaisi. Ekaluokkalaisesta en ole lainkaan huolissani, hän pärjäisi varmasti loistavasti. Tosin enhän minä tiedä, kuinka koulujen etäopiskelun/lähiopetuksen kanssa tulee käymään. Jatkuuko kaikki normaalisti, vain aika näyttää. Paljon on ilmassa epävarmuutta ja tilanteita, joiden kanssa on vain oltava ja katsottava päivä tai viikko kerrallaan.

Omaa jaksamista mietin, että sitten vaan ottaisin taas palan sieltä toisen täältä omaa aikaa, niin että pääsisin tuulettamaan päätäni joko lenkin tai kotitereenin muodossa. Jos pääsen hakemaani kouluun ja olisin itsekin etäopiskelussa olisi tilanne ehkä jo todella erilainen, mutta sitten keksisin aikatauluihin muutoksia sen mukaan.

En murehdi tulevaa, koska en mahda sille mitään, enkä tiedä mitä tuleva tuo tullessaan. Koitan tällä hetkellä pitää itsestäni niin hyvää huolta kun mahdollista, jotta akut on täynnä, jos varavirtaa tullaan tarvitsemaan:) 

Pelottaako? No ei oikeastaan, en ole tällä hetkellä muodostanut oikein minkäänlaista mielipidettä vallitsevaan tilanteeseen muuten, kuin että todella erikoiset ajat ja on vaan mentävä niin miten tilanne kulloinkin vaatii. Mitä mieltä olen rokotteesta? En ole lukenut asiasta tai sivuvaikutuksista saati tehosta, joten en ole muodostanut tällekään mitään mielipidettä, ehkä mietin hieman skeptisen positiivisesti, että onkohan rokote turvallinen, entäpä tehokas... mites kun nämä virukset tuppaa muuttumaan, niin suojaako kaikilta versioilta. Haluan uskoa että hyvä on rokote, mutta pieniä kysymysmerkkejä on.

Toivoisin, että ei mentäisi siihen, mitä keväällä nähtiin hamstrauksen muodossa kaupoista. Toivoisin, että ihmiset ei panikoisi, eikä miettisi vaan omaa etuaan ja sitä että MINÄ, vaan että se yhteishenki ja se "kyllä tästä selvitään" tulisi sieltä jokaisen ihmisen mieleen.

Toivotan kaikille jaksamista ja tsemppiä tilanteeseen, ahdistaako sinua tai pelottaako tilanne?  Eilen kirjoitin elämäntapamuutoksesta, jos et sitä vielä lukenut, niin kurkkaa ihmeessä sekin:)

Kommentit