Ekaluokkalaisen sääntöjä ja rajoja

 Hei sinulle sinne.


Ekaluokkalainen, tuo niin kovin iso, mutta silti niin pieni lapsi. Kaveripiiri ja reviiri laajenee, kavereista tulee tärkeitä ja opetellaan uudella tavalla ihmissuhde ja kaveritaitoja. Hän joka niin olisi menossa kokoajan kavereiden kanssa, tarvitsee myös sääntöjä ja aikuisen apua siihen, ettei arki käy liian raskaaksi.

Meillä on tiettyjä sääntöjä ja tapoja, joita opetellaan ekaluokan aloittajan kanssa, jotkin säännöt hieman muuttui koulunalun myötä.

  • Aamulla on herätys klo 7.15, että kerkiää syödä hyvän aamupalan ja tehdä aamutoimet sekä puketua ennen kouluun lähtöä.
  • Koulusta tullaan suoraan kotiin, ei jäädä matkalle leikkimään, eikä mennä kaverille.
  • Välipala on heti koulusta tultua, jonka jälkeen on läksyjen teko. Nyt olemme myös ottaneet sellaisen että kun tulee koulusta, on kotona tunnin, jolloin tekee nämä edellä mainitut ja tasaa itsensä koulupäiviltä (aluksi sai lähteä kun oli syöty ja läksyt tehty, mutta huomasin että loppuviikosta alkaa olemaan tosi väsy, jos ei rauhoitushetkeä ota).
  • Viideltä on ruoka, eli tällöin uudelleen kotiin, syödään rauhassa ja sitten saa taas mennä kavereiden kanssa
  • Seitsemältä kotiin arkisin, jolloin on aika rauhoittua, on höpöttelyä ja iltapalat ja iltatoimet
  • Nukkumaan vähän jälkeen kasi

Meillä saa puhelimen kun menee ekalle luokalle, tämä on siitä syystä, että tosiaan tämä ulkona ja kavereiden kanssa meno on tässä kohti aika hurjaa menoa, niin näin tiedämme missä lapsemme menee. Meillä on sääntö että pitää ilmoittaa missä on, jos vaihtaa paikkaa, kaverin luota toisen luo tai menee ulkoa jonkun luo, niin ilmoitus kotiin, jotta olemme perässä, että missä on milloinkin menossa ja kenen kanssa.

 Meillä on myös alue, jossa saa liikkua ja alue jonne ei ole asiaa. Eli rajaamme reviiriä vielä ekaluokkalaiselta, jotta suljemme tiettyjä vaaroja pois alueelta, jossa saa liikkua. Jos on menty kielletylle alueelle, seuraa siitä joko puhuttelu, tai joissain tapauksissa rangaistus, joka on aina tapauskohtainen.

Pelaamista ei ole tarvinnut rajoittaa tai pelipäiviä tai aikoja säätää, koska kaverit ja ulkoilu houkuttaa niin paljon, ettei pelaamiselle jää juuri ollenkaan aikaa, joten siihen en näe tässä kohti tarvetta puuttua, se siis on löyhentynyt se sääntö.

Viikonloppuisin meillä on sopimus että ennen kymmentä ei mennä kavereita hakemaan, tämä siksi, että en itsekään tykkää jos joku olisi kasin aikaa meillä jo koputtelemassa viikonloppuna JA saa levättyä ja rauhoituttua viikon koulumenoista. 

Ekaluokkalainen on toisaalta niin pieni ja kaipaa vanhemman hellyyttä ja juttuseuraa, mutta toisaalta niin iso, että olisi kokoajan kavereiden kanssa menossa, tämä kaikki pitää saada tasapainoon, jotta lapsi ei väsy ihan älyttömissä määrin. Jos höpöttelyt jää höpöteltyä ja meno on päällä kokoajan, väsähtää lapsi helposti. Se näkyy eritavoin, meillä se näkyy itkuisuutena ja riitelyinä sekä kavereiden kanssa yhteenottoina tavallista enemmissä määrin.

Tämä on alkua nyt ja kaikki tasapainottuu kyllä ja sääntöjä saatetaan joutua muuttamaan vielä, mutta tällä hetkellä nämä säännöt toimii, jos ilmaantuu jotakin muuta, niin silloin säännötkin muuttuu, eli tilanne elää.

Millainen teidän ekaluokkalainen on? Meillä on tämmöinen ja nämä on meille sopivat säännöt, millaiset teillä on?

Kommentit