Alle 100e, perheelle ruokaa viikoksi

 Hei sinulle pitkästä aikaa!


Minulla oli kamala kiire tässä muutama viikko, mieheni oli lomalla, vietimme perheen kesken aikaa, juhlittiin vanhimman poikamme rippijuhlat ja keskimmäinen lähti koulutaipaleelle, siis aloittaen ekan luokan. Minulla on ollut totuttelu arkeen, joka on todella erilainen kuin viime kevät. Kanaemo ei olekaan niin kiireinen, mutta päivät täyttää taaperon kanssa leikkiminen nukeilla, ulkoilut sun muut.


Ruokaakin tietenkin pitää varata vähemmän ja siksi tein päätösen että käyn tässä ensialkuun kaksi kertaa viikossa kaupassa, jotta ostot osuvat kohdalleen eikä ruokahävikkiä tulisi. En tykkää heittää ruokaa pois. Päästiin todella edullisesti. Ensin kun kävin kaupassa, sinne meni rahaa 38e, toisen kerran 42,25, ruuoat on maanantaista seuraavan viikon maanantaihin ja yksi hätävararuokatarvike (tällä kertaa ne on nakkeja) =)


Ruokalista: (tämä on nyt paljon pienempi, kuin aikaisemmin, koska esim. riisi-jauhelihavuokaa söimme muutamaan otteeseen)

  • Jauheliha-riisivuoka
  • Kasvisshakshuka
  • Kanakeitto
  • Tomaattinen jauhelihakastike ja spagetti
  • Silakkalaatikko pekonitwistillä
  • Kasviskiusaus
  • (nakit on hätävarana, esim nakkikastike syntyy helposti tai nakkimunakas tms)

Seitsemää ruokaa en tehnyt, koska nämä riittävät hyvin, jämäpäivät on kivoja ja seuraavana päivänä pannulla paistettu shakshuka sen kun vaan paranee, keiton lämmityksestä puhumattakaan.

 

Välipaloina seuraavia:

  • Kiisseliä ja tuoretta leipää
  • Patonkeja ja kasviksia
  • Grahampuuro, porkkanatikut
  • Jugurtteja, hedelmää
  • Rouhesämpylät ja paprika
  •  
Ostin muutamia jugurtteja ja soseita, niin niitä on helppo antaa välipalaksi ja siihen kaveriksi tuoretta leipää, kasviksia, banaania jne.

Kommentit

  1. Hei! Se onkin ensin osata ostaa ruokaa hieman vähemmän ja myös tehdä vähemmän,kokemusta täälläkin siitä. T. Anita

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Sepä ja kun koko kevään ja kesän ruokamäärä on ollut huomattavasti suurempi kun kaikki ateriat on olleet kaikki lapset kotona syömässä ja osittain mieskin. :) vaatii hieman totuttelua tämä nyt, mutta kyllä se siitä taas menee kohdilleen:) kivaa alkavaa viikkoa sinulle!

      Poista
  2. Itse olen nyt ruokalistaa suunnitellessa käyttänyt apunani ruokakauppojen verkkokauppoja ja siellä vienyt ostoskoriin jotta olen nähnyt loppusumman ja sitä myöden lähtenyt muokkailemaan ostoskorin sisältöä. Meillä hävikkiä ei kyllä synny ikinä (mieheni syö paljon ja ihan mitä vaan :D ) mutta en halua että ruokalaskut karkaavat käsistä. Näitä sun viikottaisia ruokalista postauksia on siksikin tosi kiva lukea, koska saa vinkkejä itsellekin edullisista ruuista. Ehkä voisin itsekin joskus jakaa infoa että mitä meillä syödään viikottain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista:) tosi mukava kuulla, että olet löytänyt vinkkejä! Itsellä myös käytössä sellainen vihreänkortin sovellus johon syötän aina kauppalistan:) on tosi kätevää kun hintavertailyn, sekä tuoteselosteet voi käydä läpi rauhassa jo omassa kotona! (Meillä samanlainen mies, syö mitä vaan ja paljon! :) ainut että ruokarajoitteita).

      Laita ihmeessä infoa, olisi tosi mielenkiintoista kuulla mitä teillä syödään:)

      Poista

Lähetä kommentti

Kommentti ilahduttaa aina:)