Kuules, nyt vakavaa puhetta siitä, että ihan itse olet itsesi oma ruoska ja se vaatija ja se joka sanoo miten sinun pitää elää ja toimia SEKÄ istut oman onnellisuutesi edessä. Sain ajatuksen monen mutkan takaa tähän postaukseen, mutta mietitään tilanne, että ajattelet että juuri tietynlainen ihminen kuin olisit, niin sitten olisit saavuttanut sen jonkin, mikä on mielestäsi hyvän ihmisen tunnusmerkistöt täyttävä persoona. Jos niin miettii, niin tuleeko silloin koskaan siihen pisteeseen että voi sanoa itselleen "näin, nyt olen sitä kaikkea, nyt olen hyvä ihminen".
Kuka sen, sinut ja olemuksesi siis määrittää? Kuka määrittää millainen on hyvä äiti? Kuka määrittää millainen on hyvä vaimo, hyvä kroppa, kaunis ihminen, aikaansaava ihminen, hyvä ihminen? Meille joo luodaan mielikuvia somen ja kaikenlaisen mainonnan kautta, mutta sinä ihan itse teet sen lopullisen päätelmän ja ratkaisun siitä, mitä odotat ja vaadit itseltäsi ja sinun ympärillä olijoilta. Onko oikein vaatia muilta mitään? Saati huomauttaa toiselle että ei täytä SINUN vaatimustason mukaista kriteeristöä.
Siitä päästään aasinsillan kautta siihen, että jos kerran niin on, että jokaisen omassa päässä on ne vaatimustasot, niin miten ihmeessä meistä kukaan voi sanoa toiselle että millainen hänen tulisi olla jotta hän olisi hyvä ihmisenä =) Niimpä. Millainen on hyvä ihminen? Eikös luulisi että kriteereitä täyttäisi siten, että yrittää parhaansa ja tekee asiat mahdollisuuksien mukaan ja ne mitä kokee itse tärkeänä tehdä. Ei suorittamalla vaan siten kuten itse parhaaksi kokee.
Millainen on hyvä kroppa? Onko se pyöreä, laiha, lihaksikas, luiseva, muodokas? Makuja on niin monia kuin on ihmisiä, joten eikös sekin oikeastaan voisi olla jokaisen ihan oma asia. Olisi semmoinen mihin on itse tyytyväinen ja olisi terve fyysisesti, eli ei olisi kipuiluja, sairauksia jne. niin silloin kun voi hyvin, niin olisi hyvä, voisiko olla mahdoton ajatus, että se olisi se hyvä kroppa?. Eihän meidän kaikkien tarvitse olla samanlaisia, yhtä pitkiä saman muotoisia jne.
Mitäs mieltä olet? Herättikö ajatusta, oletko sinä hyvä ihminen? Oletko onnellinen? jos et ole onnellinen, niin miksi, vaaditko itseltäsi liikaa tai liian vähän? Sallitko itsellesi onnea ja asioita. Jokainen meistä ansaitsee olla onnellinen. Jos elämä on suorittamista, voisiko jostain kohti vaikka löysätä? Mukavaa alkanutta viikkoa sinulle sinne! Pullaa saa kaupasta jos et tykkää leipoa, ruokaa osaa kai mieskin laittaa, jos et joskus jaksa tai halua ja niin päin pois.
Kommentit
Lähetä kommentti
Kommentti ilahduttaa aina:)