Tänään kerron teille toisesta synnytyskokemuksestani, joka sekin päättyi kiireelliseen sektioon ensimmäisen lailla. Ensimmäisestä synnytyksestäni kerroin eilen, eli jos se jäi katsomatta niin klikkaa edellinen postaus päästäksesi lukemaan.
Toista lastamme aloin odottamaan kun olin 26 vuotias. Nyt tutkin kivunlievityksistä ja aktiivisesta synnytyksestä sekä lääkkeettömästä synnytyksestä tietoa.
Minulle tehtiin magneettikuvaus lantioon, jotta selviäisi onko lantion rakenteessa jokin ongelma kun aikaisempi vauva ei päässyt laskeutumaan lantiostani synnytyskanavaan. Kaikki todettiin olevan kunnossa. Leveä on lantio ja pitäisi päästä luiden puolesta vauva tulemaan.
Minä jotenkin ajattelin että epiduraali olisi sen kaiken takana että tämän kun otin niin siksi ei onnistunut synnytys. (Helpottaa saada jokin jota syyttää epäonnistumisesta), Niimpä päätin että tätä en ota lainkaan, että menen lievillä kipulääkkeillä josko otan ollenkaan. Mietin että ei se nyt niin paha ollut se kipu:)
Taas supistukset alkoivat kotona hyvissä ajoin. Nyt taisi olla keskiviikko päivä. Supisteli ja loppui, supisteli ja loppui. Ajattelin että treeni supistuksia ovat. Taisi olla perjantai kun supistuksia vaan tuli ja tuli mutta ei nyt taaskaan vielä niin paha ollut. Napakoita ja piti pysähtyä kun supistus tuli. Eikä sängyssä voinut pötkötellä. Päätimme lähteä sairaalaan tarkastamaan tilannetta kun säännöllisiäkin olivat.
Tilanne katsaus ja 2cm kohdunsuu auki. Pöh. Päätimme käydä kävelyllä ja aamupalalla siinä samalla. Kun menimme takaisin supistuksia tuli jo niin usein että sain muutaman askeleen otettua ennen kuin piti pysähtyä. Komensin aina miehen hieromaan samalla selkää. Tarkastus ja 4cm auki. Saliin lähtö.
Tästä tuli sellainen maraton että ei tosikaan. Olin jumppapallolla, heilutin lantiota, tanssin olin suihkussa. Potkasin kerran jumppapallon menemään kun ärsyynnyin ja se pomppi pitkin synnytyssalia. Mies lämmitti minulle geelityynyjä ja piti niitä selässäni . hieroi selkää ja silitti olkapäätä. Sekä hän myös nukkui välillä.
Useita useita tunteja kului, henkilöstö vaihtoi vuoroa ja me vaan olimme. Jossain kohti minulta meni vedet. Tutkittiin ja 6cm auki... eikö tämäkään nyt edisty. Supistuksia tuli ja tuli napakoita olivat.. välillä ehdotettiin leikkausta mutta vauvalla oli kaikki hyvin niin ei ollut tarvetta. Sanoin että ihan viimeinen vaihtoehto, että kyllä jaksan jos vaan vauvalla kaikki on hyvin.
yksi kätilö tuli käymään ja sanoi: ei voi olla. Te olette täällä vieläkin... hän oli käynyt välissä kotonaan huilimassa ja tuli uuteen vuoroon ja me olimme salissa edelleenkin. Synnytys käynnissä... hän sanoi minulle että olen nyt kaikkeni tehnyt, olen liikkunut ja jumpannut, että nyt pitää huilata.
Vesien menosta alkoi olemaan sen verran aikaa että alkoi olla aika vauvan syntyä. Kätilö perusteli minulle että nyt on aika alkaa ajamaan vauvaa ulos että niitä kipuja ei kestä kukaan ilman epiduraalia. Hän osasi perustella minulle hyvin joten suostuin ja aloin kyllä jo olla aika puhki kun ei vaan tapahdu mitään taaskaan.
Vauvaa yritettiin ajaa ulos, mutta tuloksetta.. olimme olleet salissa reilut 70 tuntia ja kohdunsuu ei vaan aukea. Taas kävi sama kun ekalla kerralla. Ihan kuin minulle olisi vedetty vyö navankohdalle tiukalle... silloin sanoin miehelleni että nyt ei hyvälle näytä. Taidetaan leikkaukseen mennä.
Eli taas kestosupistus, joka ei laukea millään. Vauvan vointi oli koko ajan hyvä mutta tämä oli taas se mikä meidät vei kiireesti leikkaukseen.
72 tunnin jälkeen meille syntyi pieni suloinen poika. Sain hänet leikkaussalissa ihan hetkeksi käymään rintani päällä ennen kuin lähtivät isän ja hoitajien kanssa toisaalle ja minua alettiin ompelemaan kiinni.
Minä menin heräämöön taas ja vauva tuotiin ekalle maidolle käymään luonani. Imetys lähti käyntiin hyvin, ei ollut ongelmia. Imetys siis onnistui hänenkin kohdalla.
Kommentit
Lähetä kommentti
Kommentti ilahduttaa aina:)