Maanantai päivistä epäonnisinko =)

Hei sinulle sinne  Tiistaihin.

Kuvan pöllö ei liity tapaukseen maanantai

 

Tiedättekö, minun piti kirjoittaa ihan toisesta aiheesta mistä nyt sitten päädyinkin kirjoittamaan. Halusin kertoa tässä välissä siitä, että vaikka minulla aina yleensä päivät sujuu kivasti ilman sen kummempia, niin jos olet lukenut postauksiani niin huomaat että minulle sattuu ja tapahtuu AINA  maanantaisin =) Ja tämä maanantai ei ollut suinkaan poikkeus.

 

Kun sattuisi maanantaisin silloin tällöin jokin yksi yksittäinen juttu, niin se menisi varmaan huomaamatta, mutta minun maanantait tuntuvat pitävän sisällään koko viikon tapahtumasarjat tiivistetysti =)

 

Ihan listaan nyt näitä eilisen päivän tapahtumia tähän pikkuisen Edelleen olen positiivisella mielellä enkä valita vaan kerron nyt miksi epäilen että maanantaissa on jotakin vähän ivallista =)



  • Teini ei meinaa herätä kelloon, käyn nykimässä sen ylös vaikka vihaakin sitä että menen sitä sinne herättelemään. Ei auta, jos ei itse pääse sängystä ylös.

  • Jouduin herättämään myöhemmin eskarinkin, että keritään neuvolalääkäriin taaperon asioissa. Tämä tietää aina vähän hankalampaa aamua kun joutuu herätyspuuhiin.

  • Taapero on tässä kohti ollut jo hereillä jonkin aikaa ja hänellä on täysi vauhti päällä. Hän on syönyt myös siis noin kolme aamiaista. (heräsin siihen kun mies teki lähtöä töihin, ihan liian aikaisin).

  • Pyydän eskaria että viihdyttäisi ihan hetken taaperoa, koska kun koitan laittaa itseäni kuntoon, taapero räpsii meidän vessasta valoja pois ja näin ollen minun pieni ehostus on aika haastavaa toteuttaa.

  • Eskari koittaa ottaa syliin taaperoa, menen väliin, että älä nyt nostele, kun toinen ei tykkää vaan kiljuu vain takaisin.

  • Taapero suuttuu, eskari suuttuu, minä suutun

  • Koitan laittaa taaperolle hiuspantaa, että tuulitukka olisi siistimmän näköinen, ei onnistu, aina se lojuu lattialla se panta. antaa olla.

  • Päästään ovesta ulos, Taapero luulee pääsevänsä ulos leikkimään. Hän hermostuu ja heittäytyy maahan, kun sanon ulkona, että nyt lähdetään. (Sinne meni puhtaat vaatteet).

  • Päästään lääkäriin, siellä on kiva mankka/radio jakkaralla kuin kutsuvana meidän taaperolle, että tule tule painelemaan näitä kaikkia nappuloita =) saan onneksi huomion muualle.

  • Lääkärissä Neiti on sitä mieltä että hän ei kyllä nyt tykkää yhtään (huomaa tässä onkin jo päiväuni ja ruoka aika meillä normaalisti menossa). "En ota pinsettiotteella sinulta mitään, et varmasti kyllä kuuntele tolla stetoskoopilla mitään ja mekon kyllä ainakin laitan takaisin  alas, mitä siinä nostelet". Tarran sitten lopuksi valitsi mielellään. Siitä sitten terkkarille vesirokkorokotus vielä ottamaan ennen kun päästään kotiin, voit varmaan kuvitella, että rokote ei ainakaan helpottanut jo valmiiksi kurjaa mieltä. Onneksi olin varannut autoon pillimehut niin eskarille kuin taaperollekin (mies siis viikot reissutöissä, niin menimme tällä kokoonpanolla sinne.)

  • Kotiin, taapero ja eskari keittiön ikkunan alle hiekkalaatikolle, ja ovi auki, että kuulen ja näen heidät, laitan lounaan pannulle lämpiämään. (onneksi eilistä ruokaa oli jäljellä ja onneksi ilma ulkona oli niin hyvä). Ravaan hiekkalaatikon ja hellan väliä.

  • Sitten meneekin hetki ihan ok, kun on lounas, taapero nukkuu päiväunet ja sitärataa.

  • Hernekeitto oli uudessa liian pienessä kattilassa, se kiehui sieltä hellalle. Ei se mitään vaihdetaan kattila.Pesen hellan sitten myöhemmin

  • Minulle tulee viesti koululta että tänään olisi pitänyt siellä käydä, ainiin, minulta meni se nyt ihan ohi.

  • Minulle tulee sähköposti wilmaan tulleesta viestistä, en saa wilmaa toimimaan puhelimessa kun olen unohtanut salasanani, koitan tilata uuttaa niin jokin häiriö on menossa vissiin wilmassa.

  • Eskari oli riidellyt kaverinsa kanssa ja oli todella itkuinen ja mikään ei käynyt. Riiteli minulle koko loppuillan.

  • Pesin punaista pyykkiä ja miten muutenkaan kuin valkoiset sukathan ne sinne oli päässyt samaan pesuun.

 

Tässä niitä tämän maanantain juttuja olisi =) Naurattaa kun näkee ne tuommoisena listana. Eikä tuo nyt niin paha ole kun sen noin listaa, mutta kokoajan sellaista jotain pientä on aina maanantaissa =) Aina on enemmän kuin muina päivinä.  Vai tuntuuko nämä pienet jutut maanantaisin vaan jotenkin erityisen korostuneen helposti?

 

Miten sinun maanantait? Onko ne tahmeita, meneekö maanantait putkeen? Oletko kiinnittänyt minun maanantaihin huomiota?

Jes, maanantai on lusittu ja kohti uusia päiviä, onneksi maanantai on vain kerran viikossa =)

 

Instagramista minut löytää @lastenjahellan

Kommentit