Tonnikalalasagne ja miltä tuntuu

Hei vaan sinulle!

Se olisi jo torstai! Huippu nopsaa on mennyt viikko. Eilen en kerinnyt postaamaan kun tein kaverin kirjanpidon ja tilinpäätöksen, niin siinä meni aikaa sen verran, etten kerinnyt postauspuuhiin. Tein hyvää tonnikalalasagnea. Voisin laittaa ohjeen sinullekin. Tähän ei tehdä mitään erillisiä kastikkeita, vaan kaikki vaan samaan pannuun ja kootaan sitten lasagneksi.

Tonnikalalasagne

1prk tonnikalaa  öljyssä (kaada öljy pannuun, jossa sitten kuullottelet aineksia
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 vihreä paprika (minulla on ongelma vihreisiin paprikoihin, ostan aina paprikamixin ja vihreät ujutan aina johonkin ruokaan, ei voi syödä salaatissa tms.)
1 kesäkurpitsa
1 prk tomaattipyrettä
1prk tomaattimurskaa
200g sulatejuustoa
(Fetajuustoa, minulla oli n. 1/3 paketista jääkaappissa niin ujutin sen kastikkeeseen)
Juustoraastetta
Lasagnelevyjä
Kuohukerma
Lihaliemikuutio
Ripaus sokeria
luraus sitruunamehua

1. kuullotetaan kasviksia tonnikalan öljyssä
2. Lisätään tomaattipyre, murska ja mausteet sekä feta ja sulatejuusto ja tonnikala
3, Annetaan hautua jonkin aikaa 15-20 min.
4. laitetaan pohjalle kastiketta, juustoraastetta ja levyjä. Tehdään kerrokset
5. kuohukerma koko komeuden päälle ja juustoraastetta pintaan
6. paistetaan 200c n 40-50 min. kunnes on ottanut väriä. anna hetki vetäytyä. Tarjotaan salaatin kanssa.

Miltä tuntuu

Minulla on tänään taas ADHD etä vastaaanotto. Voin sanoa, että näin aikuisiällä diagnoosin saaminen on aika hämmentävää. Minulla on siis ollut lääkkeet nyt jonkin aikaa tähän testissä ja voin sanoa, että en olisi uskonut että saisin tämmöisen avun. En tiennyt tarvitsevani edes mitään apua.

Päärynä-Kaurahyvettä ja jugurttia
Nyt kun olen ihan rauhallinen ja harkitsen asioita ennen kun sanon tai toimin, niin minulla on ihan huomattavasti helpompi olla. En voi edes uskoa että millainen tosiaan olin ilman lääkkeitä, tai että minun pääni sisäinen ruuhka olisi jotain epänormaalia. Nyt vasta hahmotan että se todella on ollut aikamoista kaaosta =) Tein useaa asiaa samanaikaisesti saamatta mitään täysin loppuun tai sitten sain vasta myöhemmin jossain kohti jonkin valmiiksi. Tylsistyin nopeasti ja kyllästyin kaikkeen tosi nopsaa. Piti olla kokoajan jotain tekemistä.


Minullahan siis todettiin ADHD kriteeterin 9/9 eli minun ADHD on vaikeaoireinen. Minulla on niin impulsiivisuutta, ylivilkkautta että keskittymisvaikeutta. Minua huvitti tuo kun kuulin, koska mietin että miten niin hankala, hyvinhän minulla tässä menee.... Nyt vasta tiedän, että sitähän se oli, hyvin hankala oireista. Minulla oli toiveena että saisin lääkkeen jonka ottaisin vain tarvittaessa, mutta nyt tiedän, etten olisi tiennyt milloin sitä tarvitsisin. Voisi olla aika ruuhkaa täällä jos ottaisin vain tarvittaessa, koska olisin välillä säntäämässä joka paikkaan ja toisessas hetkessä olisin ihan rauhassa... Saattaisi kanssaolijoille olla aika haastavaa olla minun seurassani =)

Sinä jos painit samojen ongelmien kanssa, niin suosittelen että otat asian puheeksi ja lähdet selvittämään asiaa, koska nyt voin todella sanoa, että minun tapauksessani ainakin tämä todella kannatti ja oli niiden lukuisten testien ja keskusteluiden arvoista.

Mukavaa loppuviikkoa!


Kommentit

  1. Tonnikalalasagne on mulle uus juttu.
    Nuoriso vois tykätä, ite en piittaa tonnikalaa.😊

    Ihana kuulla että oot saanut helpotusta ja apua adhd lääkkeestä! Onko perhe huomannut että sun on parempi olla?
    Mukavaa viikonloppua sinne! ❤

    VastaaPoista
  2. Okei kiva kuulla että löytyi uusi idea :) tonnikala jakaa kyllä mielipiteet. Itse tykkään vain joko abba tai calvo tonnikalasta... ootko niitä kokeillut?

    Joo on ne huomannut myös. Ne nauraa että Ompas äiti outo kun on ihan rauhallinen... ja teinin mielestä on outoa istua minun kyydissä autossa kun ajan liikennesääntöjen mukaan😂

    Kaikenkaikkiaan koko perheeseen on vaikuttanut. En ole enää häslääjä äiti :)

    VastaaPoista
  3. Vastaukset
    1. Mukava kuulla ja Suosittelen! Kiva kun löysit uutta kokeiltavaa:)

      Poista

Lähetä kommentti

Kommentti ilahduttaa aina:)