Todellista lohtuleipää

Hei sinulle

Tässäpä olisi resepti todelliseen lohtuleipään ja vieläpä helppoon sellaiseen. Se on niin hyvää, että en osaa sanoin kuvailla pehmeää ja maistuvaa, ei yhtään kuivakasta. Ottaisin vielä yhden palan, kiitos =) Jos mieli on maassa, tämä on aivan paras lohtukaveri, sopii kahvin kanssa, tai ilman. Mehulla tai teellä, jopa kaakao sopii kaveriksi.

Lohtuleipä Focaccia:
5dl vettä
1pss kuivahiivaa
2tl suolaa
luraus ehkä 1rkl hunajaa
1,5dl neljän viljan hiutaleita
vehnäjauhoja niin että taikina jää löysäksi
n. 0,25-0,5dl öljyä (minä aina silmämääräisesti vain lurautan)

Päälle:
3 valkosipulinkynttä raastettuna
1/2 prk. aurinkokuivattuja tomaatteja
fetajuustoa
aurinkokuivattujen tomaattejen öljyä

Kaikki leipä aineet sekaisin, voitele vuoka (itse voitelin tomaattien öljyllä), Jätä taikin löysäksi ja kaada taikina voideltuun vuokaan. Laita pinnalle päälliset, anna kohota. Paista 200c alatasolla n.20-25 min, kunnes pinta on vähän ottaut väriä. Anna jäähtyä ja leikkaa paloiksi. Voit halutesassi tehdä leivästä kauniimman asettelemalla päällisiä. Minulla ei riitä sellaiseen hermot, minä vaan lätkäsen päälle niin että joka palassa olisi kaikkea =)

Toivottavasti leipä tuo sinulle iloa =) Jos et vielä katsonut minun viime postausta, niin siellä on kiva vinkki miten arkiruokia voi suunnitella jos haluaa vaihtelua =) Mukavaa viikkoa sinulle, pysytään terveinä ja iloisella mielellä kaikesta huolimatta. 


Kommentit

  1. Oi nam mitä leipää! Korvamerkkaan tämän ohjeen, koska tämä olisi myös kiva brunssileipänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla :) ja totta tämä olisi aivan loisto brunssilla!

      Poista
  2. Täällä vesi herahti ihan kielelle. Herkkuakin herkumpaa sinulla täällä taas tarjolla. mukavia hetkiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle:) tämä on kyllä äärettömään hyvää leipää isolla L:llä ;) mukavia hetkiä myös sinne!

      Poista

Lähetä kommentti

Kommentti ilahduttaa aina:)