Kotikoulun lukujärjestykseen muutoksia

Aika raukan näköinen possu=)
Hei sinulle täältä kotikoulusta=)

Luulen että sielläkin on kotikoulut käynnissä=) sattuneista syistä. Kirjoitin aikaisemmin meidän lukujärjestyksestä kotikoulun aikana. Jouduimme nyt tekemään hieman muutoksia päivärytmiin.

Teinin motivaatio tarvitsee tsemppiä
Meidän teini, jolla olenkin sanonut, että on ADHD. Hän kokee tällä hetkellä että koulutyö on todella haastavaa ja hän ei nyt oikein meinaa löytää motivaatiota mistään. Tämän vuoksi olemme tehneet muutoksia. Kun menee sillein rennosti ja ei ota kovasti stressiä, niin muutoksia on helppo tehdä, vaihdetaan lennosta niin että palvelee aika kaikkia.

Millaisia muutoksia:
  • Syömme aamupalan
  • Alammekin katsomaan teinin kanssa mitä tehtäviä on wilmaan, clasroomiin ja muuallekin tullut, listaamme ne ylös.
  • Tässä kohti taapero ja eskari leikkii ja touhuaa sisätiloissa mitä milloinkin (eilen taapero oli löytänyt mustekynän, istui sohvalla ja piirteli tyytyväisenä jalkoihinsa. Annoin paperin ja näytin että piirretään paperiin). Ensin meinasi vetästä raivokohtauksen, mutta huomasi että paperiin piirto olikin ihan kiva juttu. Palasin teinin tehtävien pariin
  • Teemme tehtäviä, minä välissä leikitän taaperoa ja neuvon teiniä, tsemppaan että kyllä nämä tehtävät tästä sujuu, kuuntelen eskarin juttuja, joita riittää =)
  • Edelleen teemme tehtäviä, teini siis keittiön pöydän äärellä, minä teen lounasta samalla, välillä katson mitä taapero tekee =)
  • Lounas, tästä alkaakin rauhallinen osuus, kun taapero menee kohta päiväunille. Tähän mennessä teini on saanut hyvin tehtyä tehtäviä
  • Taapero päiväunille, eskarin tehtävät, teinin tehtävät
  • Välipala ja tässä sitten onkin kaikki jo aikalailla reilassa, loppupäivä sujuu kuin itsestään, iltaruoka uuniin tai valmistelu ja me kaikki lähdemme ulos.

Kun ei ota niin vakavasti, niin kyllä se arki siitä sujuu. Kaiken tuon lisäksi toki pesen pyykkiä, leivon meidän leivät ja siivoilen, kaikkeen on aikaa, kun löytää sen pienen ajan, johon sitten sijoitan niitä muita hommia. Jos en kerkiä kaikkea, niin sitten kunhan vaan teinin koulu, eskarin tehtävät ja taapero on ollut ulkona, ja kaikki ovat saaneet ruokaa niin saan olla tyytyväinen =) Mennään näillä. Eskari kaipaa kavereita, mutta ymmärtää kyllä että nyt ei voi...

Eilen kirjoitin tekstin, mitä minä kaipan, jos et vielä huomannut, niin kurkkaa ihmeessä, koska kyllä minäkin kaiken positiivisuuteni keskellä jotain kaipaan =)

Mukavaa päivää sinne, älä ota vakavasti, muista löytää päivistä niitä kivoja juttuja ja muista, tämä ei kestä loputtomiin. Mennään tästä vaikka päällämme seisten =)

Kommentit