Mitä tehdä lasten kanssa?

Hei vaan sinulle tuiki tavalliseen tiistai iltaan.

Mitäs lasten kanssa oikein puuhailisi? Kaippa se on omasta jaksamistilasta ja viitseliäisyydestä kiinni, mutta ainakin itse olen huomannut, että mitä enempi lasten kanssa jaksaa touhuta, sitä seesteisempiä ne myös ovat. Muutamia esimerkkejä alla mitä lasten kanssa voi tehdä ja mihin heitä voi ottaa mukaan niin että se on yhteistä tekemistä. (perus ulkoilut ja sen semmoiset jätän listasta pois suosiolla)




1. Sormivärit
Ainut vaan, että tänään koitin meidän taaperolle esitellä sormivärejä, hän katsoi keltaista väriä ihmeissään ja laittoi suuhun, irvisti, pudisteli päätään ja maistoi uudelleen, sama reaktio kuin aikaisemmallakin kerralla. Hän ruokaa rakastavana hermostui, että eihän näistä ole mihinkään, pahojakin ovat =) Sormivärit ovat kivoja, mutta vielä ei neiti ymmärrä niiden päälle, eskarilla oli muuta puuhaa, häntä ei huvittanut tulla maalailemaan tällä kertaa.






2. Magneetit
Tarpeeksi isot magneetit (joita ei voi nielasta) ovat kaikenikäisille hauskaa puuhaa, jos itsekin osallistuu. Meillä oli tässä taannoin Teini, eskari ja taapero magneeteissa kiinni ja teki kaikenmaailman juttuja niillä. Laitoin pakastimen kylkeen ne, niin innostaa leikkiin. Taaperon kesto suosikki on leikkiä niillä "kiitos, olehyvä" leikkiä, eli ottaa niitä ja antaa minulle, sanon kiitos, hän haluaa ne takaisin, annan ne yksi kerrallaan ja sanon olehyvä.

3. Leipominen
Jo pieni osaa leipoa omalla tavallaan, annan myös taaperolle palasen taikinaa, jota ei ole edes tarkoituskaan paistaa, hän maistelee sitä, tunnustelee, läärää, pyyhkii tukkaan ja naamaan ja niin edelleen. Tärkeää saada tutustua, sotku on taattu, mutta kannattaa vaikka vaippasilleen antaa olla, niin siivoaminen on huomattavasti helpompaa. Eskari leipoo todella mielellään sämpylöitä, osaa todella hienosti, myös mittaamiseen voi ottaa esaria apuun, jolloin lapsi kokee itsensä oikein tarpeelliseksi. Teini osaa mittailla kanssa tietysti ja lukea ohjetta ja kaivella aineet kaapistakin.

4.yhdessä tanssiminen ja hulluttelu
Musiikin kuuntelu ja tanssiminen yhdessä on ihanaa liikuntaa ja samalla hauskaa hassuttelua josta nauttii varmasti ihan kaikki. Taaperokin osallistuu tähän ilakointiin mielellään samaten isommatkin lapset. Teini muka myötä häpeää mutta ilottelee itsekin mukana kun sille päälle sattuu =)

5. Astianpesukoneen tyhjennys myös pyykinpesukoneen tyhjennys ja täyttö
Tähän voi osallistua kaikki, teini nyt ei enää tätä leikkinä pidä =) mutta pienemmät lapset kokevat itsensä tärkeäksi kun saa olla apuna ja mukana. Taapero nauttii samaten eskari.

Siinä muutamia mukavia puuhia, myös ruuanlaittoon voi lapset ottaa hyvin mukaan, eskari jo leikkaa hienosti nakkeja, kurkkua jne. Salaatin saa tehtyä myös. Taapero voi osallistua vaikka maistelemalla aineksia tai olemalla muuten vaan hengessä mukana =) Tai voihan teidän taapero jo osata olla tässäkin apuna, meillä neiti ei vielä, mutta vahvasti on aina ruuanlaittoa katsomassa ja vahtimassa milloinka oikein sitten syödään =)

Kommentit