Korona-ahdistuksen minimoiminen


Hei vaan sinulle täältä hyvien uutisten olohuoneen nurkasta =)

Tänään pohdin että mitäs sitä kirjoittaisi, paljon olisi asiaa. Ajattelin antaa sinulle ajatuksia irrottautumiseen Korona-ahdistuksesta. Uutiset eivät ole muuttuneet sen positiivisemmaksi kuin eilen tai sitä edellisenä päivänäkään, päinvastoin mustalta näyttää avaa minkä tahansa uutissivuston johtuen ihan vaan vallitsevista olosuhteista. Elämme hyvin kummallista aikaa jota ei voi muuta kuin vain ihmetellä pieni ihminen ja koittaa pysyä itse hyvällä sekä positiivisella mielellä.

SUOMALAINEN VOITTAA AINA
Urheilut on peruttu, mutta saimmepas tänään nauttia kotisohvilta jääkiekon MM ottelusta vuosimallia 2011 kun Suomi otti voiton kullasta. Hieno hetki. Miettikääpäs, jos olisikin niin että täällä näytettäisiin vain ne urheiluhetket kun Suomi tai Suomalainen voittaa, muut olisi sensuroitu =) Aina vaan mainetta ja kunniaa niittävä Suomi =) Onneksi meillä ei ole sensuuri iskenyt oikeasti niin, mutta voisi olla, eikös sitä joissain nimeltä mainitsemattomissa maissa jonkin verran ole ?

MIKÄ ON TOTTA MIKÄ EI
Istumme kyllä keskellä kuumimpia uutisia oli ne positiivisia tai ei. Osa tiedoista on ehtaa faktaa, osa on oletettua ja matkalla muuttunutta tietoa. Uutissivustot kyllä pyrkivät antamaan oikeaa ja ajantasaista tietoa pääsääntöisesti, mutta somessa sen puoleen ei aina tieto ole ihan välttämättä sitä oikeaa vaan voi olla mielipidettä tai olettamusta mukana niissä kirjoituksissa, mitä nyt niin tähän vallitsevaan tilanteeseen kuin muihinkin juttuihin tulee.

MITEN KÄY ASIAN KUN KATSOO SITÄ KAUEMPAA TAI LÄHEMPÄÄ
Somessa on se vaara, että ihminen osaa kyllä näyttää asian sen laidan kuin minkä itse haluaa ja mikä on omasta mielestään oikein ja pyrkii näyttämään siinä valossa asioita. Monet asiat onkin muutettavissa aivan muuksi, kun oikean kulman valitsee katsantakannaksi.  Aiheita on lukemattomia, en viitsi mennä niiden yksityiskohtiin, mutta jokainen kun pysähtyy hetkeksi niin varmasti osaa luetella muutamia ihan välittömästi. Toisinaan uutisoinnissa käytetään tätä samaa ikävä kyllä, mutta onneksi kumminkin vain niissä tietyissä asioissa ja silloin voi jokainen päättää mihin uskoo.

PYSÄHDY
Mielestäni tämän vallitsevan korona kaaoksen keskellä olisi varmaan jokaisen hyvä pysähtyä miettimään kuinka itse suhtautuu asiaan, kuinka toimii ja kuinka asiasta puhuu ja mihin ottaa kantaa ja miten. Koronatilanne on äärettömän huolestuttava, mutta me emme sille tällä hetkellä ikävä kyllä mahda mitään, voimme vain koittaa olla mahdollisimman paljon kotona välttäen kaikkia sosiaalisia kontakteja ja pestä niitä käsiä.

PIITTAAMATON VAI HYSTEERINEN
Meitä kaikkia varmaan auttaisi, jos ottaisimme asian rauhassa, uskoisimme meille asetettuja suosituksia ja sääntöjä, noudattaisimme niitä itse ja huolehtisimme lähipiiristä korostettua varovaisuutta noudattaen, mutta niin että emme ainakaan lietsoisi paniikkia ympärillemme, emmekä menisi itse hysteerisiksi koska sekään ei auta yhtään, päinvastoin se pahentaa vaan meidän omaa oloa. Toinen ääripää eli Piittaamattomuus on myös huono, siinä välissä kulkee se sellainen kultaiseksi keskitieksikin kutsuttu, joka voisi tässä tilanteessa olla hyvä ratkaisu. Ottaa asia vakavasti, mutta ei mennä murheelliseksi.

SUOMEN PARISUHTEET KUNTOON
Jos arki meinaa mennä murehtimiseen niin suosittelen vakavasti ottamaan etäisyyttä uutisista ja kaikesta kirjoittelusta tämän asian ympärillä. Mutta samalla voisi tosiaan noudattaa niitä meille annettuja suosituksia ja rajoituksia. Ei ole todellakaan pieni asia se että ihmisiä pyydetään jäämään kotiin etätyöhön, ei ole pieni asia että koulut ovat menneet kiinni. Niillä on hyvin raskaat syyt, joten ei ole ok jos vapaa-aikana tekee ihan mitä tykkää. Nyt olisi kerrankin aikaa olla kotona, kohdata se oma puoliso, ne omat lapset. Nyt olisi aikaa huolehtia itsestä ja lähimmäisistä. Otetaan se vaikka haasteena ja pistetään koko suomen parisuhteet kuntoon =)

Kommentit

  1. Olipa ihanasti kirjoitettu! <3 Samaistun näihin ajatuksiin. Olen itse tietoisesti jättänyt uutiset katsomatta ja sosiaalisen median seuraamatta. Olen sellaisella alalla töissä että me tällä hetkellä hukutaan hommiin. Paine siitä asiasta ja siihen päälle vielä huonot ja negatiiviset uutiset musertaisivat kyllä ihan täysin. Pelko ja huoli läheisten terveydestä ja taloudellisesta pärjäämisestä tässä tilanteessa on suuri. Sitä ei yhtään auta se, että uutiset jauhavat pelkästään että millä tämä kaikki maksetaan. Kun nyt selvittäisiin tästäkin hetkestä, niin se olisi jo hyvä. Selvää se on että tämä kaikki kaatuu meidän maksettavaksi, mutta mun mielestä on typerää miettiä sellaista nyt, kun moni joutuu katselemaan vierestä kun läheinen taistelee henkensä puolesta tai oma taloudellinen tilanne on romahtanut täysin tämän vuoksi.

    Oma blogi on ollut hyvä pakopaikka tältä kaikelta. Siellä on hyvä jakaa kivoja positiivisia asioita joita kevät ja uusi arki on tuonut tullessaan. Ehkä sananen koronastakin pitää kirjoittaa, jotta jää muisto siitäkin asiasta "sähköiseen päiväkirjaan".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 olen täysin samaa mieltä tästä että nyt ei olisi sen aika että paljonko maksaa ja millä ne kulut hoidetaan. Kyllä näin on että huoli voi olla todella kova omassa lähipiirissä ja silloin pitää laittaa paukkuja sinne ja selvitä siitä hetkestä ja niistä ajatuksista jotka ne tilanteet mukanaan tuo. Ja mielellään jos jotain positiivista voimaa saisi edes jostain eikä aina vaan sitä negatiivista joka aivan varmasti jo itsestään vie mielialaa matalaksi :( nyt olisi aika pienille hyville teoille ja ajatuksille. Kaikki pieni positiivinen auttaa jaksamaan.

      Paljon jaksamista sinulle työhön ja arkeen<3

      Poista

Lähetä kommentti

Kommentti ilahduttaa aina:)