Hei sinulle. Sinulle myös huono äiti.
Minäkin otan nyt osaa tähän keskusteluun ihan vaan mielipiteeni sanoakseni ... vanhemmuus on rankka laji. Väittäisin että heti parisuhteen jälkeen toiseksi hankalin asia elämässä. Vanhemmuus herättää tunteita. Positiivisia ja negatiivisia. Niin omissa kuin toistenkin tavoissa toimia ja toisten ja omienkin lasten käytöskin vieläpä herättää ajatuksia ja tuntemuksia. Olemmehan me ihmisiä.
Saako lastaan jättää joskus hoitoon? Mikä on oikea ikä? Saako äiti olla väsynyt? Saako äitiä ottaa päähän?
No... olisimme kyllä aika yli-ihmisiä jos aina vaan jaksaisimme. Kaikki olisi aina vaan ihanaa ja olisimme aina niin onnellisia lapsistamme... tai sitten me vaan valehtelemme. Vaikka kuinka hartaasti lastamme olemme toivoneet niin ikävä kyllä oma avuttomuutemme riittämättömyytemme ja koko tunne skaalamme tulee tutuksi ja näkyviin lasten myötä.
Tottakai negatiiviset tunteet kuuluu asiaan vaikka kuinka rakastaisimme lapsiamme. He ovat meille tärkeitä mutta me olemme vain ihmisiä. Kuka voi rehellisesti sanoa silloin kun on huonosti nukuttu kausi takana sanotaan vaikka 2 viikkoa heräilyä joka yö useasti ja kaikkesi teet että saat lapsen nukkumaan...mikään ei auta. jälkeen taas yö meneillään ja olet kahdettakymmenettä kertaa laittamassa vauvaa sänkyyn saman yön aikana. Voitko rehellisesti sanoa että ai että minä niin nautin tästä... masokisti ehkä nauttisi...sellainenhan on yksi kidutuskeinokin että joku herättää aina kun juuri on pääsemässä uneen... muutama ärräpää tässä kohti on varmasti aika luonnollista.
Mielestäni on hyvä että ne negatiivisetkin sanoo joskus ulos. Jos vain jätämme sisään kaikki negatiiviset tunteet niin milloin pinna palaa niin sanotusti yli? Mitä sitten tapahtuu jos menee yli? Ehkä emme halua siitä ottaa selvää. Niin kauan kun sanomme mitä tunnemme niin olemme kyllä ihan vastuullisia me vanhemmatkin...
Vanhemmuutta on helppo arvostella varsinkin kauempaa... jokaisen perheen tilanteet ja voimavarat ovat niin erilaisia että emme voi verrata edes saman ikäisiä vauvoja ja niiden hoitoa ja jaksamista toisiinsa. Toisilla on lottoarvonnassa tullut masennusta toisilla työpaikka lähtee toisilla on liikaa töitä toisilla on salasuhteita toisilla on ihan vaan tavallista. Jne jne... perhe on kokonaisuus johon vaikuttaa koko lähipiiri ja kaikki mitä elämässä on tapahtunut ja mitä tapahtuu parhaillaan.
Milloin on hyvä jättää vauvan äidistä eroon eli hoitoon johonkin? Tähän en osaa vastata en halua tuomita ketään. Sanon tähän vain niin että jokainen äiti omalla tavallaan niin kuinka parantaa sitä että on ja jaksaa taas olla hyvä äiti! Jos tekee valintoja jotka ovat hyvästä äitiydestä poispäin niin kannattaa miettiä asiaa uudelleen. Jos valinnat tekee siitä syystä että haluaa tukea hyvää äitiyttä niin silloin se on hyvä ratkaisu. Eli jokainen omalla tyylillään...
itse olen vienyt hoitoon vasta lähempänä tai jälkeen vuotisena mutta se on meidän ratkaisu eikä ole keneltäkään pois tai kenenkään toisen pussiin... Se oli meille sopiva ratkaisu se. Toisille voi olla toisenlainen ratkaisu hyvä mutta korostan että jos se tukee jaksamista ja perheen ja lapsen hyvää niin silloin se ei voi olla huono ratkaisu.
Ollaan äitejä ja isejä kukin omalla tavallamme niin että jaksamme arkeamme ja olemme mahdollisimman hyvät vanhemmat omille lapsillemme =)
Minäkin otan nyt osaa tähän keskusteluun ihan vaan mielipiteeni sanoakseni ... vanhemmuus on rankka laji. Väittäisin että heti parisuhteen jälkeen toiseksi hankalin asia elämässä. Vanhemmuus herättää tunteita. Positiivisia ja negatiivisia. Niin omissa kuin toistenkin tavoissa toimia ja toisten ja omienkin lasten käytöskin vieläpä herättää ajatuksia ja tuntemuksia. Olemmehan me ihmisiä.
Saako lastaan jättää joskus hoitoon? Mikä on oikea ikä? Saako äiti olla väsynyt? Saako äitiä ottaa päähän?
No... olisimme kyllä aika yli-ihmisiä jos aina vaan jaksaisimme. Kaikki olisi aina vaan ihanaa ja olisimme aina niin onnellisia lapsistamme... tai sitten me vaan valehtelemme. Vaikka kuinka hartaasti lastamme olemme toivoneet niin ikävä kyllä oma avuttomuutemme riittämättömyytemme ja koko tunne skaalamme tulee tutuksi ja näkyviin lasten myötä.
Tottakai negatiiviset tunteet kuuluu asiaan vaikka kuinka rakastaisimme lapsiamme. He ovat meille tärkeitä mutta me olemme vain ihmisiä. Kuka voi rehellisesti sanoa silloin kun on huonosti nukuttu kausi takana sanotaan vaikka 2 viikkoa heräilyä joka yö useasti ja kaikkesi teet että saat lapsen nukkumaan...mikään ei auta. jälkeen taas yö meneillään ja olet kahdettakymmenettä kertaa laittamassa vauvaa sänkyyn saman yön aikana. Voitko rehellisesti sanoa että ai että minä niin nautin tästä... masokisti ehkä nauttisi...sellainenhan on yksi kidutuskeinokin että joku herättää aina kun juuri on pääsemässä uneen... muutama ärräpää tässä kohti on varmasti aika luonnollista.
Mielestäni on hyvä että ne negatiivisetkin sanoo joskus ulos. Jos vain jätämme sisään kaikki negatiiviset tunteet niin milloin pinna palaa niin sanotusti yli? Mitä sitten tapahtuu jos menee yli? Ehkä emme halua siitä ottaa selvää. Niin kauan kun sanomme mitä tunnemme niin olemme kyllä ihan vastuullisia me vanhemmatkin...
Vanhemmuutta on helppo arvostella varsinkin kauempaa... jokaisen perheen tilanteet ja voimavarat ovat niin erilaisia että emme voi verrata edes saman ikäisiä vauvoja ja niiden hoitoa ja jaksamista toisiinsa. Toisilla on lottoarvonnassa tullut masennusta toisilla työpaikka lähtee toisilla on liikaa töitä toisilla on salasuhteita toisilla on ihan vaan tavallista. Jne jne... perhe on kokonaisuus johon vaikuttaa koko lähipiiri ja kaikki mitä elämässä on tapahtunut ja mitä tapahtuu parhaillaan.
Milloin on hyvä jättää vauvan äidistä eroon eli hoitoon johonkin? Tähän en osaa vastata en halua tuomita ketään. Sanon tähän vain niin että jokainen äiti omalla tavallaan niin kuinka parantaa sitä että on ja jaksaa taas olla hyvä äiti! Jos tekee valintoja jotka ovat hyvästä äitiydestä poispäin niin kannattaa miettiä asiaa uudelleen. Jos valinnat tekee siitä syystä että haluaa tukea hyvää äitiyttä niin silloin se on hyvä ratkaisu. Eli jokainen omalla tyylillään...
itse olen vienyt hoitoon vasta lähempänä tai jälkeen vuotisena mutta se on meidän ratkaisu eikä ole keneltäkään pois tai kenenkään toisen pussiin... Se oli meille sopiva ratkaisu se. Toisille voi olla toisenlainen ratkaisu hyvä mutta korostan että jos se tukee jaksamista ja perheen ja lapsen hyvää niin silloin se ei voi olla huono ratkaisu.
Ollaan äitejä ja isejä kukin omalla tavallamme niin että jaksamme arkeamme ja olemme mahdollisimman hyvät vanhemmat omille lapsillemme =)
Kommentit
Lähetä kommentti
Kommentti ilahduttaa aina:)