Hei vaan.
Kaikesta yrityksestä huolimatta tänään meni nyt yli. Nyt meni positiivisuuteni romukoppaan ja olen NIIN pahalla päällä että savu vaan nousee päästäni! Yritin ja yritin pitää kaikista positiivisuuden rippeistä kiinni mutta en enää onnistu!
(Epämääräistä älämölöä)... Selvisi että minun ja mieheni tulevaisuuden suunnitelmat ja toiveet on hyvin eri tyyppiset. No ei se mitään.. päätin että taidan sitten alkaa opiskelemaan tässä jossain kohti. En halua palata enää vanhaan alaani (taloushallinto) se tie on jo kuljettu. Mutta minulla oli ihan muuta ajatuksissa... Opiskelu jää ainoaksi vaihtoehdoksi ja jotenkin sekin tympii ajatuksena vaikka ainahan uuden oppiminen on mukavaa. Mieleni tekisi mieli nousta penkille seisomaan ja huutaa: MINÄ EN HALUA TÄTÄ!
Teinimme ei ole nyt pitänyt koulustaan huoli ja nyt tulee kokeista Per se numeroita vaikka hän itse halusi alkaa nostamaan numeroitaan.. pitää alkaa rajoittamaan taas vapaa-aikaa häneltä ja keskittää huomiota kouluun... eli minun pitää alkaa taas vähän patistelemaan. Hyvin huolehti jo itsekin tänne asti. Nyt sitten alkoi puhumaan että pitäisi ilmoittautua riparille. Sanoin että tuo ne laput niin ilmoitan.. MITÄ VIELÄ... ilmoittautuminen meni jo! Kuinkas muutenkaan. No laitoin nyt s.postia riparivastaavalle... katsotaan pääseekö vielä. Hänellä on niin kiire olla kavereiden kanssa että muut menee nyt jotenkin sinne päin. Eli penkin alle.
Neiti on ollut tänään tosi tosi kiukkuinen ja itse olen ollut ajatuksissani... josta johtuen varmaan onkin ollut kiukkupussi... oravanpyörä on käynnissä. Perkele kun ottaa hermoon nyt kaikki! Sellaista kiukkua ja turhautumista tänne. Voisipa joskus ottaa jonkin aikalisän ja päästä ajatuksissaan selvemmille vesille ihan rauhassa.
Miksi tämän kaiken kerron? niin siksi koska jos jollakin on vielä se käsitys että olen aina niin positiivinen niin kyllä se minullakin on näitä päiviä kun ei jaksa hymyillä. joskin ne on harvassa. Mutta sellaista se elämä on. Ne oli minun rehelliset kuulumiset täältä lasten ja hellan välistä tänään.
Kaikesta yrityksestä huolimatta tänään meni nyt yli. Nyt meni positiivisuuteni romukoppaan ja olen NIIN pahalla päällä että savu vaan nousee päästäni! Yritin ja yritin pitää kaikista positiivisuuden rippeistä kiinni mutta en enää onnistu!
(Epämääräistä älämölöä)... Selvisi että minun ja mieheni tulevaisuuden suunnitelmat ja toiveet on hyvin eri tyyppiset. No ei se mitään.. päätin että taidan sitten alkaa opiskelemaan tässä jossain kohti. En halua palata enää vanhaan alaani (taloushallinto) se tie on jo kuljettu. Mutta minulla oli ihan muuta ajatuksissa... Opiskelu jää ainoaksi vaihtoehdoksi ja jotenkin sekin tympii ajatuksena vaikka ainahan uuden oppiminen on mukavaa. Mieleni tekisi mieli nousta penkille seisomaan ja huutaa: MINÄ EN HALUA TÄTÄ!
Teinimme ei ole nyt pitänyt koulustaan huoli ja nyt tulee kokeista Per se numeroita vaikka hän itse halusi alkaa nostamaan numeroitaan.. pitää alkaa rajoittamaan taas vapaa-aikaa häneltä ja keskittää huomiota kouluun... eli minun pitää alkaa taas vähän patistelemaan. Hyvin huolehti jo itsekin tänne asti. Nyt sitten alkoi puhumaan että pitäisi ilmoittautua riparille. Sanoin että tuo ne laput niin ilmoitan.. MITÄ VIELÄ... ilmoittautuminen meni jo! Kuinkas muutenkaan. No laitoin nyt s.postia riparivastaavalle... katsotaan pääseekö vielä. Hänellä on niin kiire olla kavereiden kanssa että muut menee nyt jotenkin sinne päin. Eli penkin alle.
Neiti on ollut tänään tosi tosi kiukkuinen ja itse olen ollut ajatuksissani... josta johtuen varmaan onkin ollut kiukkupussi... oravanpyörä on käynnissä. Perkele kun ottaa hermoon nyt kaikki! Sellaista kiukkua ja turhautumista tänne. Voisipa joskus ottaa jonkin aikalisän ja päästä ajatuksissaan selvemmille vesille ihan rauhassa.
Miksi tämän kaiken kerron? niin siksi koska jos jollakin on vielä se käsitys että olen aina niin positiivinen niin kyllä se minullakin on näitä päiviä kun ei jaksa hymyillä. joskin ne on harvassa. Mutta sellaista se elämä on. Ne oli minun rehelliset kuulumiset täältä lasten ja hellan välistä tänään.
Ihana kuulla että muillakin on välillä noita känkkispäiviä.
VastaaPoistaJa teinit... ne on oma lajinsa. Ei aina tiedä mitä mitäisi sanoa, ja miten. Rakkaita ovat, mutta haasteellisia välillä.
Kiitos kommentista :) siksipä juuri ajattelin postauksen laittaa että välillä täälläkin on näitä ei mallikelpoisia päiviä:)
PoistaTeinit... ne on niin ihania ja ihan oma lajinsa kyllä :) välillä on haastetta ja diplomatiaa kysellään aikuiselta... ja hermoja:)