Perheemme ruokalista vk 45

Hei sinulle Lauantaihin

Kinkkupiirakka
Meillä oli hyvin edullinen ja kuten lupasin kaikille toteutettavissa oleva ruokalista tälle viikolle. Mikään ei ollut mitenkään hankala toteuttaa, vaan juuri semmoinen lista, että voi mennä ihan oman fiiliksen ja ajankäytön mukaan ja löysin rantein. Meillä "Kanakastike ja riisi" listassa muodostuikin sellainen kuin Hunaja-Curry kanaa ja riisiä. Oli todella todella hyvää. Laitoin ihan vaan kanaa, kaurakermaa ja hunajaa sekä curryä, todella simppeliä, mutta hyvää arkiruokaa.

Tänään olen hieman laiska ja laitan sinulle ruokalistat kuvana meidän menusta. Tuo on aina meillä seinällä jokaiselle viikolle, jolloin teini voi käydä lukemassa mitä seuraavaksi/tänään tarjolla ja itselleni lunttilappu että muistan mitä minun kuuluikaan nyt tehdä ja mitä kaikkea olin suunnitellut tarjottavaksi....

Juustoinen pasta
Minulla on myös apuna aina vihko, johon suunnittelen reseptiikan samalla kun suunnittelen ruokalistan ja kauppalistan, tämä siksi, koska minulla on sellainen ongelma, että kun teen kauppalistan niin unohdan minkä raaka-aineen olin suunnitellut mihinkäkin ruokaan ja joskus minulle tulee mieleen että haa, meillähän on tätä täällä kaapissa, laitampas tätä tähän ruokaan ja sitten myöhemmin viikolla olisi ruokaa johon kuuluisi laittaa se raaka-aine jonka olin jo käyttänyt, niin tällä vihko hommalla estän sen että en pääse käyttämään raaka-aineita miten sattuu =) ja joka kuuluu johonkin toiseen ruokaan....

Kinkkupiirakan tein jo aamupäivästä valmiiksi,jotta on jäähtynyt iltapalaksi, itse pidän suolaisista piirakoista aika viileinä, tai maksimissaan huoneenlämpöisinä, mutta en lämpiminä. Jotenkin mielestäni maut eivät tule tarpeeksi esiin kun on juuri tehty ja lämmintä. Kinkkupiirakan pohjan tein turkkilaisesta jugurtista, voista ja vehnäjauhoista. Täytteeksi laitoin kinkkua, sipulia, paprikaa, turkkilaistajugurttia, kananmunaa ja kuohukermaa sekä juustoraastetta ja mozzarellaa... Oli herkullista, maustoin pippurilla.

Paistettu Hunaja-Curry kana
Kaikki ruoka on seuraavana päivänä vielä todella hyvää! Muistaa vaan jäähdyttää ja laittaa jääkaappiin hyvissä ajoin. Keitto uudelleen liedellä lämmitettynä, jokin pata pannulla käyneenä jne. Olen usein myös jatkanut jos meinaa olla vaikka vähän vähemmän ruokaa niin lounasta, että keittää kananmunia lisäksi, keittää pastaa tai jotenkin tuohon tyyliin... Tai kastikkeen ja esim riisin sekoittaa keskenään jo valmiiksi, jolloin saa lounaalle pataruoka tyyppisen. Käyttää vaan mielikuvitusta ja menee rohkeasti fiilispohjalla niin varmasti saa hyvää helposti ja nopsaa.

Oletko koskaan kokeillut edellisen päivän pastaa paistaa pannulla rapsakaksi? Kannattaa kokeilla jos et niin ole tehnyt. Salaatin kanssa on muuten ihan tosi hyvää. Pieni rapsakkuus nam.
Hunaja-Currykana ja riisi

Välillä on kiva mennä nopsaa niin että tekee vaan pastaa, jolloin ei voi oikeasti mennä pieleen. Muistaa vaan muutaman hyvän neuvon: Hyvät mausteet, kunnon pohja pastalle, olkoon se tomaattinen, juustoinen tms, niin mieti se ensin ja toteuta suunnitelman mukaan... Opettele jokin luottopasta sinulle. Jonka voit aina tehdä silloin kun on kiire, ei kerkeä kokkaamaan, ei jaksa kokkaamaan ja kaikkea sen sellaista kun on esteenä.

Meillä olisi ollut juustoinen tomaattipasta listalla, mutta jouduin vaihtamaan ihan vain juustoiseen pastaan, koska meidän Taapero lehahti niin punaiseksi naamaltaan syötyään tomaattilohkoja, joten hetki nyt taukoa ja uudelleen annan taas tomaattia... Meillä on allergia jutut tuttuja jo Miehen ja Teinin osalta, joten tuttua puuhaa. Vaihdetaan sitten vaan lennosta reseptiikkaa niin hyvää tulee ja sopii kaikille taas. Kokkaaminen on aika kivan suurpiirteistä puuhaa, ei tarvitse stressiä ottaa ja laittelee kaikkea mielen mukaan ja vaihtelee reseptejä mielen mukaan.
Ruokalistaa suunnitellusti

 Tässä olisi ruokalistaa.

Hyvää isänpäivää kaikille isille ja kaikille mukavaa sunnuntaita huomiselle.




Kommentit