Viikon ruokalistaa ja 1v synttärijuhlintaa


Hei vaan sinulle sunnuntaihin ja alkavaan uuteen viikkoon

Yksi ajanjakso on ohitse, kun vauvamme täytti viikonloppuna yhden vuoden, vauva aika olisi virallisesti ohi ja taaperoaika alkakoot. Otetaan se vastaan sellaisenaan mitä tuleekaan.

1v. neidin synttärikakkua




Mitä kaikkea yhteen viikkoon lapsiperhearjessa mahtuukaan:

Siihen mahtuu hyvin paljon, muun muassa tämmöisiä: riitojen selvittelyä lasten välillä, lohduttamista ja pipin puhallusta kun keppi raapaisee ihon rikki. Kun taapero kolauttaa päänsä milloin mihinkin, koska harjoittelee kävelemistä. Siihen mahtuu kadonneen kirjastokortin etsimistä ja lopulta koko kortin sulkemista kun muistuu mieleen että ”ai niin joo, sehän oli siellä Aku Ankan välissä joka palautettiin jo”, leipomista, naapurille leivotun leivän viemistä, lapsille satujen lukemista, Unon pelaamista, pyykin pesua ja viikkausta. Siihen mahtuu lenkkiä, siskon kanin terveydentilan jännittämistä, siihen mahtuu väsymystä, iloa ja onnea. Siihen mahtuu helliä suukkoja pikkuisilta ja nukahtamisia autoon. Siihen mahtuu puheluita ystävien, siskojen ja veljien kanssa. Siihen mahtuu miehen kanssa viestittelyä, villasukkien kutomista, siihen mahtuu oman kirjan lukemista, blogipostauksen tekoa, siihen mahtuu monen ruuan valmistamista ja pieniä päivänokosia. Siihen mahtuu syntymäpäiväjuhlien valmisteluita ja siivousta.  Noin niin kuin muun muassa. Mukava oli viikko, paljon oli tapahtumaa ja arki alkaa taas huomenna.

Hauska lasten kirja, ihan kunnon arvosanan saa:

Juustokakkua
Siis ihan törkeän hauskaa kirjaa luimme eskarin kanssa. Alussa muutaman kerran jouduin lopettamaan lukemisen koska nauroimme ääneen höröttäen pojan kanssa molemmat niin hauskalle kirjalle. Päätimme testata saman kirjailijan muitakin kirjoja josko olisivat yhtä viihdyttäviä. Ensi viikolla menemme kirjastoon, niin katsomme olisiko lainattavissa ko. kirjailijan muita teoksia. Kirjahan oli semmoinen kuin Majaluoma Markus: Isä, mennään sieneen! Suosittelen kirjaa kyllä kaikille luettavaksi lapselleen. Kerroin miehellekin hauskuudesta niin hän totesi että kirja on luettava myös hänen, kun ei ollut paikalla satuaikaan. Loppu ei ollut enää niin hauska kuin alku, mutta alku innosti lukemaan kirjaa ja odottamaan, että mitä hauskaa seuraavaksi kirjoittaja on keksinyt kirjoittaa. Enää lopussa emme höröttäneet, mutta hyväntuulinen ja hyvä kirja oli. Antaisin arvosanaksi 4/5. Jos kirjoittaja olisi pitänyt yllä hauskuutuksen, jonka lupaili alkusivuilla, olisi minulta tullut 5/5.  

Ruokajärjestelyistä:
Meillähän oli nyt mukavan edukas viikko, tosin osa raaka-aineista on otettu pakkasesta. Kuten muistat aikaisemmista postauksista, olen jotain aikaisemmin ostamiani raaka-aineita jemmannut pakkaseen ja nyt sitten otin niitä sieltä suunnitellusti pois, jotta en jätä sinne tilaa viemään pidemmäksi aikaa. Jos olisin ollut oikein PRO äiti, olisin tietenkin valmistanut jo ruuat sinne pakkaseen valmiiksi ja nyt vaan sulattanut perheelle sieltä valmista ruokaa =) mutta en ollut, olin ihan tavallinen perheenäiti =)

Ruokalistahan näytti sitten tämmöiseltä loisteliaaksi lopuksi. Kaikki ei mennyt, kuten olin etukäteen suunnitellut, joten kirjoitan nyt miten teimme.:

Maanantai:
Moskovanpataa
AP: Maissihiutaleet, juurileipä, kinkku
L: Moskovanpataa, jossa riisi seassa, paistettu pannulla ja salaattia seurana
VP: Mascarpone-Marja muffinit, leipä, leikkele
IR: Nakkikastike, perunat, salaatti
IP: Herukka-Puolukka vispipuuro, Tuorepala, leipä kinkku

Tiistai:
AP: Kauralese-kaurapuuro leipä, juusto, pojat ottivat myös muffinit
L: Nakkikastike ja perunat pannulla paistettuna, salaatti sekä raejuusto
VP: Herukka-Puolukkavispipuuro, leipä, muffinit
IR: Nakkikastike, spagetti, salaatti ja palermonpasta
IP: viilis/jugurtti, leipä, maksamakkara, leikkele, hedelmä

Keskiviikko:
AP: Moniviljapuuro, hedelmä, kananmuna
L: Palermonpasta, salaatti
Palermonpasta
VP: Peltileipä, tuorepala, meetvursti
IR: Palermonpasta ja salaatti
IP: Smoothie, tuorepala, kinkku, peltileipä

Torstai:
AP: Juusto, kananmuna, hedelmä
L: Sipuli-pekonipasta, salaatti
VP: Sämpylät, tuorepala, smoothie
IR: Jauheliha-Perunavuoka
IP: Leipä, kinkku, paprika, kaakao

Perjantai:
AP: Mysli, jugurtti, hedelmä
L:  Jauheliha-perunavuoka
VP: Jugurtti, leipä
IR: Tomaattikeitto

LAUANTAINA juhlimme 1v tä ja söimme kaikenmoista herkkua sekä Karjalaista perunalaatikkoa sekä salaattia
Sunnuntaina: Söimme jäänyttä laatikkoa

Nyt jään tänne kuulkaas istumaan miehen kanssa katsellen sarjaa ja erikeepperit naamassa, kun muistin tämän vanhan kikan joka poistaa kivasti mustapäät =) Katsotaan auttaako. Kivaa viikkoa sinulle.

Kommentit