Ruokalistat kikka kakkosilla vk 42

Hei vaan Sunnuntaihin sinulle.

Kikkailua ja unohduksia:
Nyt oli kyllä sellainen kikkailuviikko että ei ole ollut vähään aikaan. Mahat tuli täyteen ja ruokaa oli riittävästi, eli varmaan vain sillä on oikeasti merkitystä. Unohdin laittaa herneet likoamaan yhtenä iltana, kun seuraavana päivänä olisi ollut listalla hernaria, ei muuta kuin toinen vaihtoehto kehiin Tonnikalarisotto meinaan. Uunimakkaran kanssa olisi ollut muusia, mutta aikaisempia ruokia oli niin paljon, että söimme uunimakkaraa kera jauhelihakeiton ilman lientä ja lissibolognesen kanssa =) Kyllä oli omituisia sekotuksia. Pihvit piti tehdä pakkasen lihasta, niin käytin hernariin tarkoitetun jauhelihan pihveihin ja sitä rataa.

Kuvatkin meinasin aina unohtaa ottaa, jauhelihapihviä ja perunaa jo maistoinkin ennen kuin otin kuvan=) Minulla on hieman nyt ollut vauhtia viikossa. Koitetaan kestää kuvat.




Hyvä pikaruoka nimeltänsä Jökkeli:
Uunimakkaraa jäi seuraavalle lounaalle, niin tein rakkaan pikkuveljeni ohjeella jökkeliä siitä =) Mitä on jökkeli? No se on keitettyä pastaa, paistettua makkaraa kera sipulin, eli ihan vaan pasta veteen kiehumaan, pannulle voita, makkarapalat ja sipulit siihen, otetaan väri niihin ja sekoitetaan pastan joukkoon. On muuten oikeasti hyvää vaikka nimessä olisi vielä parannettavaa. Meillä pojat rakastaa jökkeliä =) kukapa lapsi ei pastasta ja makkarasta tykkäisi.

Leipominen pakko vai mukavuus:
En kerinnyt sämpylöitäkään leipomaan kun kerran, otin pakastimesta itse tehtyä juurileipää ja sitten söimme ruislimppua. Mutta tiedättekö, minä en ottanut paineita lainkaan, minua ei haitannut vaikka en leiponut, eli se ei ole minulle stressin vaan nautinnon aihe. Jos ei kerkiä niin mennään siitä mistä aita näyttää matalimpaa kohtaa.

Viikonlopusta:
Aa, meillä tavallaan alkoi viikonloppu siis tavallaan jo torstaina. Kävin hakemassa miehen junalta =) Olipa niin mukavaa nähdä hänet <3. Laitoin vielä selfien parkkipaikalla itsestäni junassa olevalle miehelleni että tunnistaa vielä vaimonsa, kun oli poissa =)  Huomenna on taas aamusta sama juttu, hei hei ja hyvää matkaa. Jään taas itsekseni lasten kanssa. Oikeastaan ihan mukavaa, nyt vaan on pikkasen rumbaa kaikenlaista, mutta uskon selviäväni...

Olimme Isoveljeni vaimon syntymäpäivillä lauantaina. Muuten olemme tehneet kaikenlaista pientä yhteistä ajanviettoa. Sohvaperunat tietenkin katsoimme. Ja varmaan kukaan ei ylläty, jos kerron että ostimme taas sipsit, emme Estrellaa ;)
Vähän vain maistettua jauhelihapihviä

Ruokalistat:
Maanantai:
AP: Viili, leipä, salaatti, leikkele
L: Kinkkukiusaus, salaatti
VP: Pulla, hedelmä
IR; Linssibolognese, spagetti, salaatti
IP: Leipä, hedelmä, kinkku

Tiistai:
AP: Moniviljapuuro, tuorepala, kananmuna, ruisleipä
L: Linssibolognese, spagetti, salaatti
VP: Sämpylät, tuorepala, kaakao
IR: Jauhelihakeitto, sämpylä, juusto
IP: Sämpylät, tuorepala, juusto, leikkele

Keskiviikko:
AP: Kaurapuuro, hedelmä, juusto
L: Jauhelihakeitto, leipä, juusto
Tonnikalarisotto
VP: Juurileipä (oli kaurarieskat, en tehnyt), kinkku, kaakao, tuorepala
IR: Uunimakkara, jauhelihakeitto ilman lientä, linssibolognese
IP: Marjajugurtti, leipä, muna, kinkku

Torstai:
AP: Marjajugurtti, leipä, juusto, tuorepala
L: Jökkeli, salaatti, raejuusto
VP: Perunarieskat, kinkku, mangosmoothie
IR: Jauhelihapihvit, perunat, kastike, salaatti, raejuusto
IP: Mangosmoothie, täytetyt rieskat, tuorepala, kaakao

Perjantai
AP: Leipä (olisi ollut riisipuuro ja tuorepala, mutta sain nukkua rauhassa, niin mentiin leipä linjalla)
Hernekeittoa jauhelihalla
L: Jauhelihapihvi-Peruna spydäri
VP: Leipä, juusto, hedelmä
IR: Tonnikalarisotto, salaatti

Lauantai: Hernekeitto
Sunnuntai: Moskovanpata, sulatejuustolla ei homejuustolla

Loppusanaset ja sen sellaista
Semmoisia tänne, ensi viikolla on kaikkea ihanaa herkkua tiedossa, jos ei ihmeitä tapahdu =) Tänään on kauppapäivä, katsotaan mitä tarttuu mukaan ja mitä on tarjolla hevi-osastolla. Minulla on toiveet korkealla, että saisin kaiken mitä tarvitsisi, mutta saa nähdä. Mukavaa sunnuntaita sinulle ja huomiselle arjen alkamiselle taas jaksamista. 

Kommentit