Ruokaviikko ja itsetehty pasta

Hei vaan!

Pasta tekovaiheissa
Ruokaviikko meni loistokkaasti, ruoka oli hyvää ja sitä oli tarpeeksi. Tein ekaa kertaa itse pastaa ja voin vain todeta, että miksi ihmeessä en ole koskaan aikaisemmin uskaltanut ?! Se oli ihan äärettömän hyvää ja helppoa. Pastataikina työstyi todella kivasti, sitä ei ollut yhtään raskasta vaivata vaan päin vastoin se oli oikein terapeuttista jopa =)

Tein helpolla ohjeella, johon laitoin 4,5 dl Durumvehnäjauhoja, 4 kpl kananmunia 1 tl suolaa ja lirauksen oliiviöljyä. Taisi olla pussinkyljessä tämmöinen ohje ja monessa monessa muussakin ohjeessa, joita vilkuilin, eli ei ole oma ohje tämä. paitsi sen verran kapinallinen olin että en mitannut oliiviöljyä =)

Ei ollut vaikeaa ja jatkoon menee. Tein helpon voi-valkosipuli-persilja-sitruunakastikkeen pastalle. Oli hyvää, mutta ehkä enemmän joku tomaatti bolognese on minun makuuni kumminkin =)

Ruokaviikko meni muuten alla olevan mukaisesti, tarvikkeet siihen maksoi kaikenkaikkiaan n. 128e ja siinä oli jo mukana pikkuisen vaipat. Eli 5 henkinen perhe oli siis kyseessä

Maanantai:
Aamupala: Kananmuna, ruisleipä, kinkku, viilis
Rusinapullia
Lounas: Gnocchia ja sardinialaista jauhelihakastiketta + salaatti
Välipala: Peltileipä, Juusto tomaatti kaakao
Iltaruoka: Gnocchia ja sardinialaista jauhelihakastiketta + salaattia
Iltapala: Rieskarullat kalkkunatäytteellä

Tiistai:
Aamupala: Puuro ja hedelmiä
Lounas: Gnocchit ja sardinialainen jauhelihakastike modifioituna ja juustolla kuorrutettuna (tein ison satsin ja oli niin hyvääettä viitsi kolme kertaa syödä samaa)
Välipala: Rieskarullat, pulla ja kaakao
Iltaruoka: Tonnikalamureke, paahdetut uunivihannekset, kermaviilikastike
Iltapala: Mansikkarahka
Paahdetut uunivihannekset

Keskiviikko:
Aamupala: Leipä, tuorepala, viilis
Lounas: Tonnikalamureke, Uunivihannekset paistettuna ja kermaviilikastike
Välipala: Karjalanpiirakat, rahka
Iltaruoka: Itsetehty pasta
Iltapala: Karjalanpiirakat, leikkele, hedelmä

Karjalanpiirakat
Torstai:
Aamupala: Jugurtti ja mysli
Lounas: Munakasrulla kinkku mozzarella täytteellä
Välipala: Jugurtti ja marjat
Iltaruoka: Riisi-Jauhelihavuoka, salaatti
Iltapala: Ruisleipä, vihannekset
Riisi-Jauhelihavuoka

Perjantai;
Aamupala: Puuro ja marjat
Lounas: Riisi-Jauhelihavuoka
Välipala: Näkkielipä, vihannes, kinkku, kaakao
Iltaruoka: broilerfileet uunissa ja valkosipulikermaperunat.

Tälle viikolle kaikki muut olivat edukkaita, paitsi broilerfileet uunissa ja kinkkumunakasrullakaan ei edukkain ollut, mutta nekin saisi pienillä lisävalinnoilla edullisimmaksi, jos haluaisi.


Kommentit