Kuinka olla turvallinen aikuinen kaaoksen keskellä?



 Hei vaan sinulle poikkeustilanteiden keskellä 

Halusin ottaa esille asian, kuinka olla turvallinen aikuinen tämän kaiken Korona hullunmyllyn keskellä. Meillä oli jo viime torstaina keskustelua lasten kanssa, että sulkeutuukohan koulu, koska teinin korviin oli tämmöistä kantautunut. Silloin jo päätimme että Katsotaan tilannetta rauhassa ja tehdään perheenä parhaimmat ratkaisut meidän tilanteeseen sopivalla tavalla maalaisjärkeä unohtamatta.

UUDET SÄÄNNÖT
Meillä oli sunnuntaina perhepalaveri, jossa otimme käyttöön meidän perheelle uudet säännöt poikkeusaikana. (saattaa kuulostaa kummalta perhepalaveri, mutta kun asiat käy hyvin lasten kanssa läpi, niin lapset tietävät miksi mitäkin tehdään ja milloin), meille tuli poikkeus sääntöjä jotka koskivat kouluun menoa, kavereiden tapaamisia ja meille tulemisia. Sovimme työnjaosta roskien viennin, astianpesukoneen täytön ja tyhjäyksen suhteen. Kävimme läpi päivärytmin ja milloin herätään ja milloin mennä nukkumaan, peliajat ja muutenkin ruutuaika. Kysyimme huolettaako lapsia tai onko kysyttävää, niin ei ollut, eskari totesi vaan ettei hän kumminkaan tautia saa kun niin hyvin pesee kädet ja on niin nuori =)

RYTMISTÄ
Meillä siis herätään klo 8, on aamupalat ja muut aamutoimet, sitten aletaan katsomaan koulutehtäviä sille päivää, lounas syödään ja sitten on taukoa jolloin voi ulkoilla tai tehdä mitä sitten tekeekin.  Myöhemmin jatketaan kouluhommia niin että välissä on pieniä taukoja, kun aine vaihtuu mutta kaikki sen päivän tehtävät tehdään. Eskarille olen kehitellyt ihan omia tehtäviä ja olen ottanut ruuan laittoon mukaan molempia isompia lapsia, tänään oli taaperollakin piirrustushommat saman pöydän ääressä. Ruutuaikaa on kaksi kertaa tunti päivässä, tämä kasvoi normaalista, koska on poikkeustilanne. Illalla mennään ajoissa nukkumaan. Päivässä on se 5 ateriaa ja ulkoilua ja muutakin kun koulu. Olemme rajoittaneet eskarin uutisten katsomista ja kuuntelemista ja herkällä korvalla kuuntelemme ja tartumme asioihin joita hän pohtii tilanteesta. Mielestäni lasten kanssa kannattaa elää mahdollisimman normaalia arkea, mutta rajatusti muiden kanssa oloa nyt tällä hetkellä.

SURETTAA JOKIN
Minua surettaa ihan kamalasti kaikki tyhjät hyllyt kaupassa, kaikki paniikki ja itsekäs ajattelu, jota nyt tuntuu olevan liikenteessä. Muistakaa että lapset imevät kaikki itseensä, koittakaa olla mahdollisimman rauhassa ja elää normaalisti vaikka se tuntuisi näissä oloissa haastavalle. Kuunnelkaa lapsianne ja antakaa heille omaa aikaa. Kaupoista loppuu tavarat vaan jos emme ajattele omaa napaamme pidemmälle. Lääkkeet loppuu apteekista siitä samasta syystä jos pitkäänkin jatkuu semmoinen ajattelu. Tämä maailma ei ole kaatumassa, mutta heikosti menee. Koitetaan me omalla toiminnallamme pitää edes vähän sitä pystyssä, se onnistuu vain sillä että koitamme elää normaalisti ja vähän pidemmälle kuin omaa itseään ajatellen.

Kaikkea hyvää teille lukijat ja koitetaan nyt selvitä tästä ja pitää meidän lapset lapsina ja annetaan heille ilon aiheita joka päivä.

Kommentit