Millaista on olla ADHD tietämättään

Hei sinulle Torstaihin!

 

Jokainen ihminen on niin erilainen että jokaisen ADHD käyttäytyy myös omalla tavallaan. En voi yleisesti puhua asiasta, vaan mille se tuntuu minusta. Tai miten minulla ko. ominaisuus esiintyy. Varmaan jokaisella ihmisellä näitä ominaisuuksia on, mutta silloin kun ne asettaa huomattavia haasteita arkielämässä, (arkiaskareissa, työpaikalla, sosiaalisissa suhteissa jne.) niin silloin on varmaan aiheellista tutkia asiaa.

 

 Itseni piteleminen, luonteen piirteitä


Minähän en oikeasti edes tiennyt että minulla on ADHD, olihan minulla epäilykseni asian suhteen, kuten monella muullakin minut tarkemmin tuntevalla, mutta sitä ei ollut diagnosoitu mitenkään. Olen myös oppinut elämään itseni kanssa, niin olen oppinut pitelemään ja peittämään ylivilkkauttani ulkopuolisilta. Vasta kun pojallani tutkittiin tätä, aloin itsekin oikeasti asiaa epäilemään, että josko se ei olekkaan pelkästään se luonne joka meillä on yhteistä pojan kanssa, vaan oisiko sittenkin kyse jostakin muusta? Nyt kun olen hakemassa sinne kouluun ja muutenkin asia oli hyvä selvittää.


Minulla on myös kohonnut riski väsähtää opiskellessa, koska menen kun höyryveturi eteenpäin, haluan hyviä arvosanoja, keskinkertainen ei riitä minulle itselleni, enkä tunnista jos olen väsynyt, vaan kierrokset vaan kasvaa kasvamistaan mitä väsyneemmäksi tulen. (Todella kuluttavaa on keskittyä ja pidellä itseään, ettei hillu ja pysyy paikallaan. Se on todella iso suoritus henkisesti).

 

Tarkemmin luonteesta


Ajattelin vain luonteeni olevan hiukan kärsimätön, nopea tempoinen ja koin toisinaan olevani vähän outo, mutta ei se niin haitannut. Olin luovinut aika hyvin läpi elämäni tämän ominaisuuden kanssa, kiinnostuksesta erästä ammattia kohtaan, valmistuin kiitettävin arvosanoin muun muassa ko. koulusta.  olen todella kekseliäs ja luova tyyppi. Olin oppinut keksimään keinoja kuinka tulen toimeen itseni kanssa. Mutta keinoja itseni rauhoittamiseen minulla ei aikaisemmin ollut.

 

Ihmettelin aina koulussa miksi minä en jaksa kuunnella, kuten muut, miksi kyllästyn, miksi en kuule mitä sanotaan vaan alankin ihan kesken kaiken kuuntelemaan vaan pelkkää ääntä tai äänen painoja ja en kuule sisältöä ollenkaan (tämä minulla on myös kahden keskisissä keskusteluissa tai yleisesti keskusteluissa ongelma.) Huomaan yht'äkkiä, että en yhtään tiedä mistä puhutaan. Se on aika häiritsevää, koska monesti puhuja saattaa loukkaantua ja kokea etten pidä hänen asiaa tärkeänä. Kuitenkaan sellaisesta ei ole kyse, vaan minun keskittyminen herpaantuu.

 

Mihin minä keskityn?


Saatan keskittyä ihan epäolennaisiin asioihin, kuten jatkumoon luokassa taululla olevien magneettien järjestykseen, sälekaihdin verhojen osittain auki olevien sellaisten tarkasteluun, onko ne linjassa muiden sälekaihtimien kanssa. Muiden kuvioiden laskemiseen ja jatkumoihin (onko laattoja lattiassa parillinen vai pariton rivimäärä jne jne.) Voitte kuvitella että näihin kun keskittyy, ei oikein ole mukana mitä opettaja edessä puhuu. Jos jokin ääni tms. keskeyttää kuunteluni menen tuohon edellä mainittuun, jos olin jo laskeskelemassa ja ääni keskeyttää, aloitan laskemiseni alusta =)


Oppimisen vaikeus


Miksi minä en opi samalla tavalla kuin muut, miksi minä en muista yhtään mitään mitä juuri äskeisessä lukemassani lauseessa sanottiin. Miksi en muista kertotauluja, miksi en opi lukemalla. Kaikki muut sen kun vaan lukee kokeisiin ja pärjää. Minä luen kokeisiin ja luulen pärjääväni, mutta en pärjännytkään. Näitä minä mietin joskus aikaisemmin. Tunsin itseni hieman erilaiseksi kuin muut, se oli häiritsevää jossain kohti.

 

Miksi minun on mahdotonta keskustella ihmisen kanssa joka käyttää kamalan paljon sanoja yhden asian sanomiseen, miksi kertomisessa kestää niin kovin kauan. Minun tekisi mieli sanoa asia loppuun hänen puolestaan ja vaihtaa puheenaihetta. Tämä onkin minun aikamoinen ongelma. Hypin ja pompin itse niin, että keskustelukumppanin on hankala pysyä minun perässäni että miten tähän asiaan nyt sitten päästiin tuosta keskustelusta.

 

En ole itsekäs tai että en arvostaisi toista, minä vaan olen huono keskustelemaan hidastempoisesti. Mutta jämähdän itse joihinkin asioihin niin että aloitan ne aina uudelleen ja uudelleen ja lisään jotain ja taas aloitan alusta ja lisään taas jotain. Junnaan siis aiheessa kun se on tarpeeksi mielenkiintoinen.


Ideat ne päästä kumpuaa ja itsensä voi löytää mistä vaan


Saatan saada aivan super hyvän, suorastaan mahdottoman ihanan idean (omasta mielestäni). Ja kun se idea tulee, se pitää toteuttaa heti, jos se on sellainen niin hyvä idea että sen aion toteuttaa. En voi odottaa huomiseen, en mielellään tuntiakaan vaan minun pitää toteuttaa asia heti tai ainakin lukea asiasta tietoa lisää, oppaita en lue, ne ovat liian tylsiä. Samaten kaikki käyttöohjeet on mielestäni liian pitkäveteisiä.Mieheni lukee sellaiset ja sitten kertoo pääkohdat minulle. Hän myös jarruttaa, jos ideani ei ole kovin viisas.

 

Idea tulee kuin kirkkaalta taivaalta naps. Tee kasvimaa 50m2 olisi loistava näin ensi alkuun. MUTTA jos huomaan että ideani on liian työläs, pitkäveteinen tai muuten vain osoittautuu kovinkin tylsäksi, se mielenkiinto lopahtaa näin naps. Ja sitten jatketaan muista asioista ja annan kasvimaan elää ihan omaa elämäänsä siellä kaikessa rauhassa. Kerran ajauduin opettajaksi ammattikouluun ihan vaan hetken mielijohteesta, kun minua sinne pyydettiin. Jes hyvä idea, minäpäs tulen. Näihin mihin sitoudun, niin ne hoidan kunnialla loppuun, mutta jälkeenpäin vaan mietin, että olisiko kannattanut vähän pohtia asiaa.

 

Tarpeeksi kiinnostavaan ja mielihyvää tuovaan asiaan voin uppoutua niin että en kuule enkä näe muuta ja hukkaan ajantajuni lähes kokonaan. Esim. Edellinen ammattini oli minulle tämmöinen. Eli pystyn kyllä pitkäjänteiseen työskentelyyn ja saan asioita valmiiksi ilman eri ponnisteluita.



Energia pakkautuu


Jos minun pitää keskittyä johonkin, ja olla paikoillani, energiani pakkaantuu ja pakkaantuu niin että minusta tuntuu että repeän kohta liitoksistani ja se energia ei purkaannu mitenkään. Saatan puhua, nauraa, touhuta kaikkea samalla ja siltikin vaan tunnen sen, että minulla on liikaa virtaa enkä saa kohdennettua sitä mihinkään Kuin täyteensä puhallettu ilmapallo joka poksahtaa hetkenä minä hyvänsä. (eskarimme saattaa sanoa kavereilleen että: älä välitä, meidän äiti on vähän tommoinen" Siis minä saatan ihan oikeasti hillua ja tehdä kaikkea ei niin aikuiselle sopivaa elämöintiä ja hulluttelua.

 

Sammakoita suusta


Minun vaikeus on ollut asioiden huomaaminen ja jonkin minkä aloittaa niin sen loppuun vieminen. Esimerkiksi ei minua niin häiritse sotku. Olkoot siinä, koska en edes näe sitä sotkua ympärilläni, saati pölyjä tai roskia. (juoksen niin ettei jalkani osu maahan, niin kuinka voisin huomata tämmöisiä yksityiskohtia? Keskityn paljon mieluummin johonkin muuhun) Saatan myös sponttaanisti päästää suustani jotain mitä en edes kerinnyt ajattelemaan.  Suuni toimii siis nopeammin kuin ajatus.

 

Tämä on paha, koska ei kaikkea voi sellaisenaan tuoda ulos. Tämä saattaa aiheuttaa joskus ristiriitoja ja tunnetta että loukkaisin, minä en ikinä oikeasti halua ketään loukata, mutta jokin kommentti saattaa niin tehdä, kun en muotoile yhtään mitä suustani päästelen. Sitten kun alan korjaamaan sanomaani, niin se menee entistä sekavammaksi.

 

Hyvänä esimerkkinä kerron, että yksi ihminen rakensi taloa, esitteli sitä minulle ja kehuin kylppäriä, hän sanoi että hän on itsekin tyytyväinen ja on hyvin verrannut hintoja ja sai todella huokealla hinnalla materiaalit… Minulta pääsi suusta näin: Joo sen on kyllä näköisetkin… Auts, ei noin, minun ei pitänyt sanoa noin ollenkaan! Kylppäri oli tosi kaunis. Tämä oli yksi niistä monista esimerkeistä.

 

Loppusanaset


Näin. Tässä nyt oli muutamia esimerkkejä ja kerrontoja. Minullahan todettiin tämä ADHD pitkien testien jälkeen 9/9, eli minulla on yliaktiivisuus, impulsiivisuus ja keskittymisvaikeus. Lääkäri totesi että minulla on vaikeaoireinen ADHD, olin tästä vähän ihmeissäni, koska en kokenut olevani vaikea oireinen vaan ihan vaan minä, energinen, iloinen, häsläävä ja tapaturma altis minä. Minusta näin aikuisella iällä luonne ja ADHD ovat jo aika hyvin nivoutuneet yhteen niin että toinen on toista ja toinen toista, eikä ne mene niin että luonne kun loppuu tähän niin ADHD alkaa tästä. =)

 

Nyt kun olen syönyt näitä lääkkeitä (minulla on jatkuvasti syötävät lääkkeet, eli joka päivä otan, nämä lisää aivoissa noradrenaliinin määrää, ei ole huumausaineeksi luokiteltava.), niin huomaan todella miten elämäni on helpottunut. Huomaan asioita ihan eri tavalla. En ole suuna päänä kokoajan, saan pohdinta aikaa ennen kuin päästän suustani mitään ja kestän keskeneräisiä asioita sekä saan hoidettua yhden asian alusta loppuun, minulla ei tarvitse olla miljoonaa asiaa samaan aikaan meneillään. Ja minä olen paljon rauhallisempi sisäisesti. Paljon touhuan edelleenkin, mutta sisäinen ruuhka on helpottanut.

¨

Mieheni oli tapana sanoa ennen minulle, että saan ruuhkan aikaan yksinään, mutta nykyään en sitä ainakaan kovin usein saa. Hänen ei tarvitse toimia minun jarruna ja sanoa tuon tuosta että nyt ei ole hyvä idea.


Herättikö ajatuksia? Saitko koppia millaista tämä minusta on? Onko sinulla samanlaista?

Kommentit