Tyhjän kohdun syndrooma

 Hei sinulle lauantaihin.

Saanen käyttää tuommoista ilmaisua tunnetioistani joita olen tässä lähiaikoina tuntenut. Ainakaan pikainen googlaus ei tuottanut tulosta otsikolleni, joten jos tuommoinen on olemassa ja käytän tätä ilmaisua väärin, niin en tarkoita loukata tällä otsikolla ketään.

Minulla on ollut todella voimakkaita tunteita muutaman päivän, kun olen nähnyt raskaana olevia ihmisiä. Minä, joka en tyypillisesti kadehdi ketään tai mitään, olen tuntenut kateutta, olen tuntenut ihan todella voimakasta vihaa, surua ja katkeruutta. Minua on sisäisesti suututtanut, vaikka todella onnellinen olen kaikkien puolesta, jotka odottavat omaa pientä tähän maailmaan, en kenellekkään siis toivo mitään pahaa, ei sellaisesta ole kyse. Ihanaa vain, jos joku saa oman pienen.

Eikä pidä ymmärtää väärin, olen tällä hetkellä onnellinen, olen tyytyväinen näihin ihaniin kolmeen lapseen, joita olemme saaneet, olen heistä hyvin kiitollinen ja etuoikeutettu, että ylipäätänsä olemme saaneet lapsia, joten ymmärrän sen, että jotkut eivät saa useiden vuosien yrityksistä huolimatta, sitä ensimmäistäkään. Syvästi olen pahoillani heidän/teidän kaikkien puolesta, en tarkoita ottaa teiltä mitään tunnetta pois tällä kirjoituksellani.

Olen tehnyt elämästäni näillä, mitä minulla nyt on, niin oikein hyvää ja olen oikein tyytyväinen, olen tässä hetkessä ja nautin päivistä, joistain enemmän ja joistain vähemmän, ihan kuten jokainen ihminen. Mutta kaipaan niin kovasti vielä lisää lapsia, että minun on vaikeaa välillä sietää näitä tunteita, joita toisinaan pinnalle pukkaa. Koitan olla niiden kanssa, koitan antaa niille tunteille tilaa ja hyväksyä ne, mutta välillä on ihan pirun vaikeaa niiden kanssa. Onneksi tunne ei voi tappaa, koska olisin kuollut jo viimeistään tänään.

Joku voisi kysyä minulta, että eikö minulle mikään riitä, niin vastaan siihen jo ennakkoon, ettei ole siitä kysymys. Minulla vaan oli haaveissani sellainen suurperhe, huoleton, stressitön, sisarusparven ympäröivänä alkutaipaleensa kulkevat lapset, joilta ei rakkautta ja huolenpitoa puutu. Ajattelin että elämän tilanteita on erilaisia ja silloin kun voi saada lapsia, niin silloin niitä sitten koitetaan mahdollisimman monta saada ja sitten myöhemmin tulee ne ajat, kuin lapsia on saatu ja on aikaa jollekin muulle, kun ne ovat kasvaneet ja itsenäistyneet.

Olen kanaemo, joka kaipaa hoivattavia, minulla on tunne, että meidän perhe ei ole täysi, vaan tänne mahtuisi vielä lisää pieniä uhmapeikkoja ja villiviikareita joiden kanssa olisin ihmeissäni. Rakastan lapsia, vaikka heidän kanssaan ei ole aina helppoa ja arki ei ole aina hauskaa, mutta se jotenkin kuuluu mielestäni lajiin, ei kaikkea tehdä siksi että se olisi erityisen kivaa aina. Olisin valmis antamaan itsestäni ja jaksamisestani lisää, olisin valmis laittamaan vielä omat tarpeeni ja itsekkyyteni sivuun vain siksi, että saisin antaa vielä lisää itsestäni suuremmalle joukolle lapsia.