Onko parisuhde aina niin helppoa?

Hei sinulle sinne tiistai iltaan

Halusin ottaa pöydälle tällä kertaa parisuhteen. Kaikki se toivoo kaikki se kestää. Vai kestääkö? Ehkä pientä pohdintaa haluaisin herättää... Nyt on hieman syvälllistä...

Omien tarpeiden, toiveiden ja haaveiden yhteen sovittaminen toisen ihmisen kanssa.

Onko joskus valmis luopumaan omista edellä mainituista, koska toisen tarpeet, toiveet tai haaveet poikkeavat omistaan. Joutuuko aina itse luopumaan, mutta toinen ei luovu sinun vuoksi omistaan? Tässä mielestäni kysymyksistä yksi tärkeimpiä. Jos aina ja joka kerta, tai edes pääsääntöisesti itse olet se joustava tai toisinpäin, ei silloin ole mielestäni tasavertaisessa suhteessa ja silloin on jotakin pahasti pielessä, jos ei ikinä ole valmis tulemaan toista puolitiehen vastaan.

Minä ainakaan en tyytyisi elämään niin että joustaisin aina, eläisin silloin elämää, jota joku muu haluaa elää ja minä itse välttämättä en, olisin vain kyydissä istuja. En myöskään haluaisi ottaa toista kädestä kiinni ja vetää johonkin suuntaan välittämättä mitä se toinen oikeastaan haluaisikaan. Molempien tarpeet, haaveet ja toiveet tulisi ottaa huomioon. Tulla kuulluksi, nähdyksi ja ymmärretyksi ihan siinä omassa parisuhteessaan.

Halu sitoutua tähän ihmiseen

Miksi, miksi juuri tämä ihminen? Jaatteko isot linjat yhdessä, onko teillä mukavaa yhdessä? Onko teillä yhteisiä visioita suhteen alkumetreillä siitä, millaista elämää haluaisitte elää ja vieläpä yhdessä? Jos ne on kovin eri näköiset ne tulevaisuudet, onko suhteella mahdollisuuksia? Jos aina on kivempi viettää aikaa jossain muualla, kuin kotona toisen kanssa, oletko oikeassa paikassa?

Toki toinen voi muuttua, mutta onko toisen muuttaminen kaiken sen arvoista? Elääkö toinen sitten luopuen isoimmista unelmistaan ja tyytyy vain johonkin elämäntyyliin vain siksi, kun toinen niin haluaa. Haluaisinko minä viedä toisen unelmat ja haaveet, en ainakaan itse voisi elää niin, että olisin jonkun haaveet halunnut tukahduttaa. Eläisin sen tiedon kanssa aina, että toinen kaipaisi jotain ihan muuta elämää, kuin mitä minä voin hänelle tarjota.

Onko valmis hyväksymään juuri tämän ihmisen epätäydellisyyden? Kukaan kun ei täydellisyyttä hivo. Myös niinä huonoina päivinä, siellä valvottujen öiden keskellä, siellä kiireen pyörteissä. (Jos joskus epätoivo hiippailee, tämä päätös on hyvä muistaa ja palauttaa mieleen =) )

Sitten jos päädytään siihen että toiseen on valmis sitoutumaan, niin, silloin ensimmäisten riitojen, isompienkaan sellaisten kohdalla se pako-ovi ei aukea niin helposti. Onhan se välillä pitkissä suhteissa varmasti hieman raollaan ajoittain ja mietitään kuinka tästä eteenpäin, mennäänkö yhdessä vai jatketaanko erillään - pohdintoja tulee ja sitten yhdessä suljetaan sitten taas se ovi jos tähän päädytään. Yksin ei voi pako-ovea päättää sulkea, jos toiselle se jää raolleen, ei yksin asiaan voi vaikuttaa. Tiimipeliä se on tämäkin laji.

On toisinaan parempi niin, että päädytään siihen ratkaisuun, että jatketaan erillään, ei aina ole viisasta pysyä yhdessä. Ei se ole epäonnistumista, se voi olla tosiaan ihan viisastakin. Mutta ei se ruoho ole välttämättä vihreämpää sen aidan toisellakaan puolen.

Unohdetaan puhua

Ihmisen matka on muutoksia täynnä, ihminen muuttuu ja kehittyy, lapsia tulee, ne ei ainakaan helpota parisuhdetta. Välillä olisikin hyvä pysähtyä kuulostelemaan mitä itse haluaa ja mitä toinen haluaa, niin että asioista oikeasti keskustellaan, ei niin että toisen pitää itsestäänselvyytenä ja mennään näin kuten ollaan aina menty. Tai niin, että toinen siinä kiireen keskellä vaan unohtuu. Niin helposti käy kaiken arjen keskellä.

Toinen on voinut muuttua siinä vieressä, itse voi muuttua, molemmat tai toinen voi vaihtaa ajatusmaailmaansa jonkin asian suhteen tai muuten vaan olla toista mieltä. Meillä kaikilla on oikeus vaihtaa mielipidettä asioihin matkan varrella. Koko elämähän on matka, ei päämäärä. Isoimmat ristiriidat tai toisesta kauemmaksi vievät asiat tulee siitä, että unohdetaan keskustella ja unohdetaan se toinen siinä vierellä, elävänä ihmisenä.

Arki tulee jokaisen parisuhteeseen

Tämä, vaikka niin vaaleanpunaisin silmälasien läpi katsoisi niin tulee eteen kaikille. Asiat jotka toisessa ärsyttää, muuttaa mittasuhteita, jo ruusuisessa vaiheessa kannattaa miettiä, että kestänkö tämän sitten oikeasti. Jokaisessa meissä nimittäin on niitä ärsyttäviä piirteitä. Jos ne ovat suhteen alku vaiheessa jo niin ärsyttäviä, niin kun arki tulee, ne voivat olla järjettömän ärsyttäviä.

Yllätyksenä ei toisen piirteet varmaan kenellekkään tule vasta useiden vuosien päästä. Toki onhan toinen voinut muuttua, kuten aikaisemmin kirjoitinkin, mutta se perusluonne kai siellä meillä jokaisella on se sama, kuin ihan alkumetreilläkin. Vai onko? En usko että ihan normaalioloissa toinen voi omaa persoonallisuuttaan ihan täysin muuksi muuttaa.

Miksi tässä näitä pohdin

Kunhan pohdin että huh huh, parisuhde voi toisinaan olla haastava laji =) Mietin tätä siksi, kun paljon on eroja, korona ei ilmeisesti helpottanut tilastoja erojen suhteen, usein myös kesälomat tekee piikkejä erotilastoihin.

Paljon on niitä suhteita missä toinen luopuu todella paljosta toisen vuoksi, vain koska toinen niin haluaa, niin mietin välillä, että kuinka heidän sitten jatkossa käy, kun muutenkaan, vaikka isoja linjoja yhdessä jakaisi ei parisuhde ole helpointa lajia elämässä. Paljon se antaa ja paljon se ottaa. Kaikella rakkaudella <3

Herättääkö tämä asia sinussa jotakin ajatusta? Mitä pohdit?