Vuoden paras aamu!

Hei sinulle lauantaihin.

Minulla oli  kuulkaa tänään varmaan vuoden paras aamu! Sain nukkua pitkään, mieheni heräsi taaperon kanssa ja hoiti aamupesut jne. Aurinko paistoi ja oli ihanan keväistä. Minulla on myös syntymäpäivät tänään. Sain nukkua pitkään ja heräsin aivan ihanaan tuoksuun, joka sai aikaan sen, että tunsin itseni hurjan nälkäiseksi. Lapset ja mies olivat valmistaneet ihanan kananmuna, pekoni aamiaisen. Juustosämpylätkin olivat ostaneet aamiaiselle, ne on aivan ihania herkuttelu hetkiin.

Söimme siis oikein pitkän kaavan aamiaisen tuoremehuineen ja lapset olivat tehneet minulle kortin, jossa luki ”rakkaalle äidille, hyvää syntymäpäivää”. Sain toivomani lahjan, eli uuden lompakon. Siinä on nyt hyvin tilaa ja on taskuja ja korttipaikkoja, jotta lompakon sisältö pysyy hyvässä järjestyksessä. Tosin totesin miehelleni, että ”Ihanaa, nyt voin laittaa tänne kaikki rahat, jotka sinä käyt tienaamassa =) ”

Söimme ruuaksi minun suosikkiani, eli Igorin kanaa, emme menneet käymään missään, koska pientä tilannetta pukkaa päälle täällä Suomessakin (tuskin tarvitsee kertoa tarkemmin tätä), emmekä kutsuneet ketään käymään. Olimme omalla porukalla ja nautimme päivästä.

Kohta lähden saunaan ja samalla teen itselleni jalkahoidon. Mieheni lupasi minulle hartiahieronnan, joten ei voi valittaa. Kiva päivä ja saan sopivasti hemmottelua, kuten prinsessan kuuluu =) Tänään ainakin olo on semmoinen =) Minulla on ihanat lapset ja mies!


Mukavaa viikonloppua, pysytään terveinä ja nautitaan päivästä.

Kommentit

Lähetä kommentti

Kommentti ilahduttaa aina:)