Viikon ruuat lapsiperheelle ja vähän joulustelua

Hei sinulle joulukuun ensimmäiseen päivään =)

Hah hah, me käytiin eilen viikkokaupassa ja perjantaina herkku kaupassa. Kuin yhteisesti sovittuna pysähdyimme kinkkulaarille katselemaan miehen kanssa kinkkuja ja niinhän siinä kävi, että joulutunnelma ja sen sellaista tuli sen verran että ostimme harjoittelukinkun. 3,5kg luuttoman kinkun... Päätimme että paistetaan jäisenä. Kinkun paisto aika oli KAUAN ja kun oli jäähtynyt kinkku, niin kun aloimme leikkaamaan oli kinkku aivan liian punakkaa meidän makuun, niin mepäs käärittiin folioon koko kinkku ja takaisin uuniin lämpömittarin kera ja paistoimme reilusti yli 80c sisälämpötilan.

Tuli todella mehukas kinkku ja tein kinkun kastikkeen paistoliemestä ja perunoita oli tarjolla myös. Nam pieni joulufiilistely. Kasvissosekeitto, joka oli lauantain ruoka sai kenkää siinä samassa. Samoin sunnuntain merimiespihvi...No... välillä tämmöistä muutosta =)

Mitä kuuluu viikonloppuun:
Käytiin vähän pulkkailemassa, lumitöissä jne. eli ulkoilua. Neitiä koitamme opettaa kenkiin. Hän on sitä mieltä että kengät on kivaa katsottavaa ja tarkoitettu tutkittaviksi, mutta jaloissa ihan tyhmät. Nyt ei sentään enää ihan makarooniksi mene koko tyttö. Seisoo hetken jopa paikallaan kengillä, mutta ei liiku =) Aloitimme siis harjoittelun siitä, että kun kengät meni jalkaan niin koko tyttö muuttui aivan veltoksi makaroonikisi, joka siis vain makasi rentona =) ei istu ei seiso ei mtn. kaikki lihakset rentona =) hah hahah. Pienin askelin siis mennään.

Perjantaina käytiin kirjastossa, minua huvittaa, kun kirjastonhoitaja sanoi"mitäs mitäs, tehän olette ihan eri päivänä nyt liikenteessä" Hah, hän on huomannut että meillä on kirjastopäivä keskiviikkoisin =) Hauskaa.

Piparkakku talo
Pojat saivat tehdä ihan kahdestaan piparkakkutalon. Sanoin että en puutu lainkaan, niin aivan riemuissaan olivat, teini vaan sanoi että "oho, aika iso luottamuslause nyt". Siitä tuli hieno. Annoin ohjeeksi että varovasti, ja jos tulee ongelmia niin ratkaiskaa ne yhteistyönä. Onnistuivat hyvin.

Ostoksista:
Ostokset olivat suhteellisen edukkaat 121,13 euroa, josta ruuan osuus oli 116,09 euroa. Ei huono lainkaan... Nyt meillä on kokeilussa hyvin erikoinen tosin helppo tekoinen ruoka maanantaina. Kerron taas loppuviikosta mitä kaikkea tein kuvan ostoksista. Tulethan katsomaan loppuviikolla ruokalistaa. Voin luvata, että helppoa ja hyvää on taas tarjolla. Myös oikein perinteinen yksi välipala, nimeltänsä talkkunahyve. Muistatko sinä päiväkodista Talkkunahyveen? Siihen tulee joko mustikoita tai puolukoita. Minä teen tällä kertaa puolukkaan. Minun aikanani 80-90-luvulla talkkunahyvettä oli päiväkodissa tarjolla... Pidin itse enemmän mustikasta silloin kuin puolukasta...

Eskari oli tehnyt niin hienon unilelun esikoulussa että ajattelin näyttää teillekin =) Tämmöisen,sen nimi on unipöllö.




Kommentit